Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

torstai 23. helmikuuta 2017

Hiihtolomalla


Me hiihtolomaillaan kotona. Olemme käyneet lähiladuilla, vaikkakaan siellä ei oikein latua ollut. Ehkä loppuviikosta parempi onni. 




Olemme lasketelleet lähirinteissä. Onneksi tykkäämme lasketella, sillä ainakin rinteessä pääsee talvitunnelmaan tälläisinä talvinakin.


Poikien kaverit ovat kyläilleet meillä ja tänään saimme yökylään yhden pojan. Kirjoittelen blogia täällä Nerf-pyssyjen latausten raksuessa.



Lumimyräkässä vietimme leffa-iltaa ja herkuttelimme lämpimillä maissilastuilla.  Sormiruokaa on mukava syödä elokuvaa katsellessa.


Nachos:
pussi maissilastuja
400 g jauhelihaa
mustia papuja tai maissia
cheddar juustoraastetta
3 tomaattia
avokado
jääsalaattia
tuoretta korianteria
ranskankermaa
taco-kastiketta

Kaada pellille maissilastut
päälle paistettu jauheliha, (jonka voi maustaa taco-mausteseoksella)
kaada pavut tai maissit tölkistä
ripottele juustoraaste
Laita uuniin. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia kunnes juusto on sulanut kullan väriseksi.


Pilko tuoreet tomaatit ja avokado. Revi salaatti ja lisää kaikki nämä tuoreena paistoksen päälle. Lusikoi ranskan kermaa  päälle ja silppua korianteria. Santa Maria taco-kastiketta meillä jokainen lisäilee maun mukaan. Tarjoile heti.


Kirjastoa koristaa tällä hetkellä valkoiset leijonankidat, rosmariini ja eugalyptus.


Mies kävi ostamassa lisää glögiä.
Me ei olla vielä kyllästytty talveen.

Iloisia talvipäiviä!

2 kommenttia:

Kati 100%outdoor kirjoitti...

Rennon näköinen loma teillä! Tuli kuin tilauksesta tämä puuterinen maisema juuri lomaviikolle :D

Tuire kirjoitti...

Kati- Niinpä onkin oikein rentoa lomailua, mukavaa! Onneksi hiihtoloman kelit ovat olleet talvisen ja hyvät! Tulimme juuri rinteestä. Hauskaa hiihtolomaa teille! :)