me & i-kutsut


Oletteko jo kurkanneet uuden me & i-malliston?
Se julkaistiin viime keskiviikkona ja meillä ehti olla kutsutkin. Ystäviä ja naapureita kokoontui taas paljon meille ja osalle porukasta kutsut oli jo kauden toiset!

Laitoin tarjolle kanasalaattia ja ranskalaista suklaakakkua. Vieraat pyysivät ohjetta ja laitan sen myöhemmin tänne. Lidlin limesuukot kylmänä saivat kehuja. Pöytää koristi söpöt geishaservetit ja äiti toi minulle vanhan Arabian pilkkukannun. Muotopuolen kimpun keräsin pika pikaa pihasta, liljaa, syysleimua ja maksaruohoa.

Mallisto on aivan ihana jälleen ja tein ihan pöllöjä ostoksia. ;)
Pöllöt on minusta niin sulkkiksia ja onneksi ne olivat mukana kuulain värein. Nykyinen eskari sai pöllöpaidan ja 4vee perii viime syksyisen pöllöpaidan. Molemmille tilasin pöllöpipot ja sukat. Viime talvena harmitti, etten tilannut plyysipipoja ja oli vaikea keksiä puettavaa luistelukypärän alle. Sai pojat myös pöllöttömiä vaatteita.
 

Puin meandin paidan viime keväältä ja hauskasti moni muukin vieras saapui meandia yllään kutsuille. Tilasin itselleni adorable-mekon ja emännän vaatteen. Me & i muisti minua bloggaajana ja sain nähdä malliston hiukan etukäteen ja valita yhden tuotteen mallistosta. Siitä lisää myöhemmin.

Tuliaisina sain ihanan puuterisen asterin ja kauniita kimppuja.
Edit. Kukka olikin krysanteemi. :)
Iloinen ilta venyi ja pimeni. Tällä kertaa viiniäkin kului ja näillä kutsuilla kuultiin vain yksi raskausuutinen. Onnea!

Kommentit

Lovviisa sanoi…
Noista somista vaatteista tullee aina mieleen kun päiväkojilla juteltiin vanhempien ammateista lasten kanssa niin yksi ilimotti kirkkaalla äänellä että meijän äiti on semmonen miiandai-tyttö :)
Hannis sanoi…
Kiitos Tuire, olI niin kivaa :-) Tuo asteri oli mahdottoman hurmaava, täytyy huomenna hakea itselle sellainen, jos jostain löydän.
Tuire sanoi…
Lovviisa-Aika suloisia lapsia teillä siellä. :) Ystäväni tytöt ovat myös aivan meandi humussa.

Hannis-Kiitos sinulle. Ihanaa, että pääsit mukaan. Paljastaisikohan Nanna mistä noita hurmaavia astereita saa?
nanna sanoi…
Tää kiittää myös vielä tätä kautta.

Mun mielestä noita astereita saa ihan kaikista kukkakaupoista. Ne ei vaan näytä miltään, kun ovat isona nippuna, mutta yksittäin aivan superihania!!

Ja toi yksilö siis Mankkaan Vexin (tai mikä lie kauppa nykyään onkin) kukkakaupasta. Siitä kassoja vastapäätä.
Tuire sanoi…
nanna-Kiitos vinkistä ja kivasta illasta! Täytyy käydä kurkkimassa kukkakaupassa. Asteri on todella ihana uusi tuttavuus ja sopii tuohon kuin nakutettu!
Kesäkukka sanoi…
Nuo pöllöt oli myös mun suosikkejani, vaikka poika onkin jo niin iso, että ei hänelle voi niitä enää tilata. Onneksi on siskoilla ja ystävillä pienempiä, joille voi laittaa lahjaksi :)
Ja kyllähän tuosta aikuisten mallistostakin ihan kivoja juttuja löytyi, mulla on lauantaina kutsut (+naistenilta) ;)
Mukavaa uutta viikkoa!
Ei yhtään pöllömpiä hankintoja:) Toi pipo sopis kyllä meidän juniorille, joka on oppinut just viheltämään sisään päin ja näyttää ihan pikku pöllölle silmät suurina huhuillessaan.
Tuire sanoi…
Kesäkukka-Pöllöt on ihania! Voiko niin iso olla, ettei voi pöllöillä? Nykyäänhän aikuisillakin on kaikkea hassua päällä. :)
Hauskoja kutsuja teille!

VillaVaahtokarkki-Eihän olekaan pöllömpiä. :) Pipo on ihana ja kiva päässä. Teidän pikkuisen huhuilut kuullostaa niin lutuisilta!
Christina sanoi…
Kuullostaa niin mukavalle tidän kutsut. Pöllöt on meilläkin suosikkeja.:)
Kutsuille menen perjantaina, joten katsotaan pöllöt livenä..
Viikon päästä itsellä Pomp de Lux kutsut, joita odotan ihan innolla!

Tuo Asteri muuten on kaunis noin yksittäin ja nuo sun viime postauksen kuvat kodistasi, ihan täydellisen kaunista!!
nanna sanoi…
Toi itse asiassa on muuten krysanteemi, eikä asteri. Varmistin tänään kukkakaupassa. Ompun kukkakaupassa ei ollut kuin valkoisena ja oranssina, eivätkä olleet yhtä kauniita.
Ikeasta hetki sitten nappasin matkaan valko-limevihreän ruukkuversion! Kaunis, mutta toi puuteri on kyllä paras väri.
Tuire sanoi…
Christina-Kiitos! Hallista tuli minustakin kiva. Pöllöt olivat suloisia livenä ja sopivat minusta ihan kivasti edelliseen pöllökuosiin myös. :) Pomp de Lux kuullostivat mielenkiintoisilta ja minäkin olen menossa sellaisille. Pitäkää hauskat kutsut!

nanna-Kiitos tiedosta! Hyvä, että saatiin kukkakaunokaiselle oikea nimi. :) Alankin väijyä näitä krysanteemeja. Puuterinväri on hurmaava!
Maria sanoi…
Ihana blogi sinulla! Liityin lukijaksi :)
Jonna sanoi…
Täällä varta vasten "vakoilemassa" kotikutsutkuvia. :) Pidän elämäni ensimmäiset kotikutsut (POMPdeLUX) viikon kuluttua ja mietinkin mitä tarjoaisin jne. Tuon salaatti idean kyllä nappaan. Kiitos vinkistä!:)
Tuire sanoi…
Jonna-Ai sullakin on kutsut tulossa. :) 70-luvun kanasaatin ohje löytyy me & i postauksesta elokuulta 2010. Se on ruokaisa ja gluteiiniton. Kivoja kutsuja teille!
Tuire sanoi…
Maria-Kiitos ja tervetuloa oikein paljon! Nyt lukijoita onkin jo 400!