Kenkäkaapit


Viisi lomaviikkoa viuhui ohitse ja ensimmäinen työviikko on jo takana. Ajattelin, että loma vietetään rauhassa kotona ja tehdään puutarhatöitä. Mutta kuinkas kävikään, ohjelmaa kertyi kertyi, emmekä olleet juurikaan kotona.


Reissuloma oli kiva ja tuntui lomalle. Mutta puutarha rehottaa rikkaruohoa. Täytyy istuttaa paljon uusia taimia, jotta rikkaruohoille ei jäisi tilaa. Suomi on niin  kauniin vehreä ja kesän vihreys tulee ikkunoista ihanasti sisälle. 

Loman ainoaksi aikaansaannoksesi jäi kenkäkaapit. Olin mittaillut Ikean Hemnes kaappeja portaiden alle alusta asti. Ne olivat kesäalessa ja niinpä ne saatiin vihdoin tempaistua paikoilleen. 

Kenkäkaapin jalkoja lyhennettiin hieman ja näin tasolle mahtuu juuri vanha rautalankakori tuikuille ja pieni kukkanen. Isommassa maljassa herkkä Mustilanhortensia ja jaloangervo.

Kivaa alkavaa viikkoa töissä tai kotona!

Kommentit

Saila sanoi…
Pääasia, että lomalla oli mukavaa ja reontouttavaa! Ehkä vielä näinä elokuisina lämpiminä viikonloppuina tuleekin puuhailtua pihalla ja innostuttua tekemään niitä asioita mitä piti tehdä lomalla - niin kuin omasta pihasta nauttiminen :-)
Tuire sanoi…
Saila-Niin, onneksi oli hyvä loma kuitenkin, mutta miten se niin nopeaan menkikään. Toivotaan, että sattuisi vielä lämpöaaltoja viikonlopuiksi ja tulisi tehtyä pihahommia. :)

Ainosofia-Kiitos! Aurinkoa sinne pohjoiseen!
Kammari sanoi…
Teidän kotia on aina kiva katsella...niin kaunista, valoista ja siistiä :) Kivat nuo Ikean kenkäkaapit, sopii hyvin tuohon tilaan! Oli aivan pakko tsekata omankin kodin rappusten alusalue, meillä se on nimittäin erityisen kinkkinen tila "sisustaa"...harmi, ettei nuo meille sovi. Vaatteille- ja kengille, kun ei tunnu olevan koskaan liikaa säilytystilaa...

Mukavaa suununtai-illan jatkoa ja tsemppiä töihin:)
Tuire sanoi…
Kammari-Kiitos! Meillä ei ole aina siistiä, mutta blogissa on. :) Äitini kommentoi, että olihan ne teidän edellisen asunnon kenkäkaapitkin nätit. Totesin, ettei ne olleet niin nätit, mutta kun paikka ja mittasuhteet on oikein niin lopputulos on hyvännäköinen ja toimiva.
Totta, että kenkätilaa tarvitaan aina. Tsekkaapa teidän portaidenalunen! :)
AnniK sanoi…
Sinun kotisi on tosi kaunis, kuin suoraan sisutuslehdestä!
Kenkäkaapit sopivat hyvin tuohon kohtaan.
Eijan korukoppa sanoi…
Onpa kivat! Hyvin sopii ja maastoutuu tuonne portaiden alle -kaikki neliöt hyötykäyttöön! :)
Tuire sanoi…
AnniK-Kiitos kaunis! Kävi tuuri, että löytyi näin sopivat kenkäkaapit.

Eija-Kiitos! Yläaatikkoon on kiva laittaa avaimet ja aurinkolasiti. :)
Virpi V sanoi…
Heippa Tuire ja kiitos viimeisestä!

Aivan ihana on tuo Mustilanhortensia! Onko sulla se omasta pihasta?

Rakkain terveisin
Virpi
Leena sanoi…
Kaunista! Olen myös ihaillut Ikealla noita kenkäkaappeja, kun meillä on se Hemnes lipasto. :-) Aurinkoista viikkoa! :-)
Tuire sanoi…
Moi Virpi! Sain ihanan Mustilanhortensian tuparilahjaksi vuosi sitten ja nyt se jo kukkii tosi runsaasti. Kiitos teille kyydeistä ja kaikesta, oli oikein hauska. Pojat ovat jo pyytäneet uusintaa. :)
Terkkuja pojille!
Tuire sanoi…
Leena-Kiitos! Hemnes on kiva sarja. Aurinkoista arkea!
Tanja sanoi…
Nuo kenkäkaapit ovat kyllä käteviä. Meiltäkin löytyy muutama ja niihin pystyy "sullomaan" uskomattonam paljon tavaraa. Pidämme yhdessä tuollasiessa koko perheen hatut, hanskat ja kaulahuivit piilossa.
Anonyymi sanoi…
Aivan ihania kuvia. Hyvä Tuire! Kenkähylly istuu hyvin. Näyttää upean tunnelmaiselta. Täällä vielä viikko lomailua jäljellä. : ) Leena
Tuire sanoi…
Tanja-Kiitos! Kaapit nieli kenkiä kyllä hyvin. En tullut ajatelleeksi, että voihan niihin tosiaan laittaa hatut ja hanskatkin. :)

Leena-Kiitos! Täytyy nauttia vielä loppukesäfiiliksestä, vaikka eteisessä. :)
Ihanaa lomaviikkoa teille, nyt paistaa!
Näyttää siltä, että olette lomalle tehneet juuri sitä mitä pitää eli nauttineet, ettekä tehneet töitä :)

Kenkäkaapit sopii tosi hyvin tuonne alle!
Tuire sanoi…
Mia-Kiitos! Aika kätevät kaapit ovat. Loma oli kiva, mutta nyt tarvittaisiin sellainen kotikuntoon vapaa. :)
Teija sanoi…
Teillä vaan on niin ihanaa! :)
Tanja sanoi…
Blogissani on sinulle tunnustus :)
Tuire sanoi…
Teija-Kiitos, kiitos! :)

Tanja-Kiitos paljon! Tulen pokkaamaan. :)
Jaana Mäkelä sanoi…
Lähdin kurkistelemaan blogiasi ja juutuin kiinni tähän blogiin.
Valoisat,värikkäät,kauniit sivustot.
Tästä sain hyvän mielen :)
Tuire sanoi…
Jaana- Tervetuloa mukaan! Aina ihana kuulla, jos on onnistunut ilahduttamaan. :)
Aurinkoista viikonloppua!
Henna sanoi…
Ihana ja kaunis eteinen sinun kodissa!

Kenkäkaapit on kyllä kätevät, saa sinne kaikki piiloon, hienot alelöydöt siis! =)

Mää koitan saada tuunattua äidille reseptikirjaa, reseptien kirjoittamisurakka alkamassa ja ne saada siististi uuteen kirjaseen kasattua, jonka kannet aion/suunnittelen itse maalaavani/koristelevani, ei mitää valmista kaupan tylsää.. (kierrekansi-albumiin teen sen)

Ihanaa syyskesän alkua sinulle!
Halauksin
Henna
Tuire sanoi…
Henna-Kiitos! Oi tuollainen reseptikirja olisi ihana! Aurinkoista syyskesää!
Tuire
Sirkka sanoi…
Sinulla on niin kaunis koti jota tunnelmoiden ihastelin ja kenkäkaapit sopivat hyvin tilaan ja ovat siististi pois näkyvistä.
Niin se loma aina vaan viuhahtaa pian ohi ja itsekkin olen hyvin vähän nauttinut kukkieni parissa puuhastelusta läjes jokai päivä ollaan päivisin käyty muualla.

Toivotan lämpöisiä hyvän mielen elokuun päiviä iloisin mielin<3
Tuo tapetti on niin kaunis. Minkä merkkistä on? Olen aloittamassa tapetointia ja tuo olisi täydellinen.

T.Vuokko
Tuire sanoi…
Sirkka-Kiitos kauniista viestistäsi! Puutarhan laitto on ihanaa. Aurinkopäiviä sinulle puutarhaan, tälle viikolle on luvattu lämmintä säätä!

Vuokko-Kiitos! Tapettia onkin kyselty tosi paljon. Se on Laura Asleyn Josette. Hyviä tapetointihetkiä!
Vihdoin ehdin taas tänne kyläilemään. Miten kauniita ja tunnelmallisia kuvia olet taas ottanut kesän aikana! Nyt kun arki on asettunut taas uomiinsa, tulehan käymään, jos ehdit:)
Tuire sanoi…
VillaVaahtokarkki-Kiitos! Harmillisen vähän ehdin blogata tai mitään muutakaan. Olisi kyllä kiva nähdä pitkästä aikaa. Ollaan yhteyksissä! :)
Riitta Sinikka sanoi…
Todella kaunis ja valoista koti,rakkaudella laitettu! Ihana!
Tuire sanoi…
Kiitos kauniista sanoistasi Riitta Sinikka!
Mari sanoi…
Aivan mielettömän ihana koti teillä! *syvä huokaus* <3 Tosi ihania kuvia otat myös! Mistä tuo köyhänmiehenhopean näköinen kynttiläjalka on mikä on tuossa peilin edessä lipaston päällä? Olen etsinyt köyhänmiehenhopeaa ja sen tyylistä kaikkialta mutta mistään ei tunnu löytyvän..Osaat sisustaa todella kauniisti! Silmä lepää ja tulee ihanan kotoisa ja rauhallinen olo kun katselee näitä sun kuvia! :)
Tuire sanoi…
Mari-Kiitos kehuista! Peili ripustettiin matalalle, jotta se toistaisi kauniit kynttilät ja kukkaset. Korkeat kynttilänjalat ovat perfect homen. Niitä myydään kotikutsuilla. Ehkäpä niitä vielä saa. Hyviä sisustushetkiä!
Viivuli(: sanoi…
Hei! Todella kaunis koti!(; Minua kiinnostaisi, että minkä sävyinen tuo hallin seinien harmaamaali on ? Olen jo jonkin aikaa etsinyt täydellistä harmaansävyä huoneeseeni, ja tämä harmaa näyttäisi siltä(: