Vaaleanpunaisen talon vohvelit

Halusin luoda kotiimme oman jutun, meidän perinteen. 
Se kesäperinne on siis vohvelit!  

Keittiön seinällä roikkuu ihana pellavataulu perinteestä muistuttamasta ja onpas nyt sutjakkaa vatkata vohvelitaikina kun ei tarvitse etsiskellä ohjetta.

Ohje on äidiltä ja sillä tulee tietysti parhaat vohvelit. Tämä ohje on yksinkertainen ja ainekset löytyvät helposti kaapista. Vieraille tämä tarjoilu on äkkiä järjestetty ja kovin tykätty.
Kevätpuutarha messuilta hankitut liljan sipulit ovat kasvaneet upeiksi kukiksi. Kukkien kerääminen maljakkoon omalta pihalta on yksi puutarhan parhaita puolia. :)
Pienin lapsille vohvelin sydämiksi ja he saavat syödä ne helposti käsin. Vohveleiden kanssa syödään tietysti hilloa, paljon kermavaahtoa ja marja-aikaan tuoreita marjoja. Meidän vohvelirauta paistaa kaksi vohvelia kerralla ja se on yliveto.
Ihanan taulun teki Pennin ja Lillin taitava Minna, kiitokset!   Kurkkaa tästä

Teksti olisi ollut kiva laittaa suoraan seinäänkin, mutta meidän maalaustapettiin se ei tarttunut. Toisaalta kangas on kiva. Nyt voisi keksi talvikaudelle jonkun toisen kivan oman jutun. En tiedä vielä mitä se voisi olla; kuivakakku, piparitaikinan ohje vai talon leipä? 

Kommentit

Senni sanoi…
Kiva idea, ja kaunis! :)
Piparkakkujen ohje joulunaikaan olisi ihan paras vaihtoehto, mä söin eilen piparkakkuja kera auran, namskis! Glögiä ootellessa... (ai miten niin jouluihminen???) ;)
Mutta koko talven ajaksi tuo talon leipä kuulostaa hyvältä.
Ihanaa viikonlopun jatkoa teille!
Tuire sanoi…
Senni-Kiitos! Ai sinä herkuttelit jo piparkakuilla. :) Leipä olisi aika kiva tunnus talolle, mutta sitten pitäisi jaksaa leipoakin. Kun ohje on seinällä se kyllä helpottaa työtä yllättävän paljon. Hyvää viikonloppua!
Maija sanoi…
Ihana idea ja ihana taulu! Talvis aikaan talonleipä olisi kiva ja joulun aikaan se piparkakku ohje, minulla on muuten maailman paras pipariresepti, jos saan kehaista ;)
allidaalia sanoi…
Ihana idea!
Kauniin näköinen toteutus.
Itse voisin laittaa seinälle äidin maukkaan kuivakakku ohjeen.
Kivaa Viikonloppua!
Kirsi sanoi…
Mainio idea!Ihanan vanhahtavan näköinen teksti...Talon leipä,rieska tai joku vastaava sopisi hyvin talveksi,taidan jossain muodossa soveltaa ideaasi..Vohvelikuvasta herahti vesi kielelle,namskis:)Rentouttavaa viikonloppua!
Heli sanoi…
Hieno idea ja kaunis toteutus!
Meillä kanssa vohvelit sellaista arkiherkkua. Ja aina joudun kaivamaan kasiluokan köksäkirjan esiin, että saan reseptin. Täytyis varmaan kirjoittaa se paperille ja laittaa keittiökaappien ovien sisäpuolelle, mihin oon muitakin lempireseptejä kerännyt.

Sinulla on kaunis blogi! Tulin tänne jonkun toisen blogin kautta.

Tsemppiä töiden aloituksen suhteen. Mulla vielä vähän kotiäitiyttä jäljellä.
Tiina
Tuire sanoi…
Maija-Kiitos! Jos sinulla on sellainen pipariohjeaarre niin se olisi ihana tauluna! Mä olen tähän asti tehnyt kaupan taikinasta vaan, mutta Billnäsin antiikkimessuilta löysin persoonalliset piparimuotit, jotka sopisi niin kivasti talon pipareille. :) Onko ohje salaisuus vai pääsekö sitä näkemään joulun alla?

allidaalia-Kiitos! Talon kuivakakku käy kivasti joka vuodenaikaan. :) Hyvää viikonloppua!

Kirsi-Kiitos! Kiva, että idea pääsee teillä käyttöön. :) Talon leipä olisi tosi kiva ja kaikkiin vuodenaikoihin ja tilaisuuksiin sopiva. Vohvelit ovat niin hyviä!

Heli-Kiitos! Taulu on luonnossa vielä kauniinpi.

Tiina-Kiitos ja tervetuloa blogiin! Ai sulla on kasiluokan kirja käytössä, se on varmasti hyvä ohjekirja. :) Kiitos tsempeistä ja nauti kotiäityidestä!
Saila sanoi…
Voi vitsit, ihana perinne ja kaunis taulu siitä. Minusta tuo kankaalle painettu on myös kiva siksi, että sen voi vaihtaa - ja kankaasta tulee oma pellavainen tunnelmansa, superihana! Tuosta tulee vähän mieleen Babetten pidot, hurmaava elokuva, ja Karen Blixenin novellit ja juuri ne tanskalaiset kauniit, persoonalliset kodit mistä kerrot pitäväsi. Parasta on se, ettei tuo ole mitään vieraskielistä tyhjänpäiväistä löpinää vaan teidän sukuperinne ja arkiherkku.
Meillä äiti ei koskaan tehnyt vohveleita eikä kai kukaan muukaan, äitiä ei muutenkaan juuri koskaan näkynyt keittiössä, hmm... lienee periytyvää, kun ei minuakaan kiinnosta keittöhommat sitten yhtään! Mieluiten tiskaan. Huh, tuli sekin tunnustettua, ja vielä täällä missä kirjoitat ihanista herkuista ja juhlistakin!
Tuire sanoi…
Kiitos Saila! Minäkin pidän siitä, että taululla on merkitystä juuri meille ja se vahvistaa meidän perinnettä. :)

Nyt minun on ehdottomasti nähtävä Babetten pidot, se kuullostaa ihan mun leffalta. Minäkin tunnustan, että vietän keittiössä liian vähän aikaa, ehkä sitten kun talo ja puutarha on valmiiksi laitettu ja lapset vähän omatoimisempia. Vohvelit onneksi tulee aika pienellä vaivalla. :)
Lovviisa sanoi…
Vohvelit kyllä mainioita vierastarjottavia...Siihen vaan suolasta ja makiaa päälle.
Uppeenväriset liljat :)
Tuire sanoi…
Lovviisa-Kiitos! Vastapaistetut lämpimät ja rapeat vohvelit ovat niin hyviä! Liljat ovat tosi komeat.
Onnenkyynel sanoi…
Söde taulunen.

Oi, mä niin myös tahdon vaiks kaksi sellasta rautaa,
jotka paistaa kaksi kerralla.
Meillä ku 8 henkinen perhe,
niin odottavan aika on tossa voffelihommassa aina pitkä.

Kävin katselemassaki niitä jo kesän aikana,
mutta ovat mun mielestä törkeän hintasia =(
Kun kaks voffelosrautaa lähtee halvemmalla,
ku yks sellanen, joka paistaa kerralla 2. Rahastusta.

Rapsakoita vohvelihetkiä sinne.
Tuire sanoi…
Onnenkyynel-Kiitos! Kahden vohvelin rauta on tosi kätevä. En arvannutkaan sitä kalliiksi. Sain sen vuosia sitten synttärilahjaksi. Ehkäpä jollakulla tutullanne lojuu yhden vohvelin rauta käyttämättömänä? Sitten vaan useampi rauta kuumenemaan. :)

Rapsakoita vohvelihetkiä sinne myös!
Marika sanoi…
Ihana tuo ohje, hauska idea! Jouluna olisi tosiaan kiva joku pipari tai glögiohje.
Tuire sanoi…
Marika-Kiitos! Glögiohjekin olisi kiva ja meillä on niin hieno glögipannukin mummoltani. :)

Kyllä on jo kylmää, mä haluan kesän takaisin.
Hilma sanoi…
Ihana idea! Voisin tehdä meille samanlaisen, leipäreseptillä jota käytän paljon. Muistan sen kyllä ulkoakin mutta olisihan se hieno seinällä :)
Anu sanoi…
Nam! Meidän vohvelirauta on niin vehnässä etten uskalla sitä käyttää. Ehkä joskus ostetaan uusi ja mäkin saan niitä.
Mun täytyy kyllä puolustautua aikaisempaan kommentoijaa, että mun pipariresepti on parempi ;)
Eikä se ole salaisuus. Mutta toki se on makukysymys. Mun taikina on aika mausteinen. Joulun alla voin vaikka tehdän sulle maistiaiserän.
tiina sanoi…
Se on hiano!!!!
Luin ensin jotta; vaaleanpunaiset tohvelit!!!! ;)
Lukihäiriötä tuntuis olevan ilmassa.
Tuire sanoi…
Hilma- Kiitos! Voi miten hienoa, että jaksat leipoa! Laita resepti tauluksi niin leipä on kuin signeerattu. :)

Anu-Kiitos mielellään maistan pipareitasi! Olisikohan teiltä tullut kauniita pikkupipareita sellofaanissa nauhalla suljettuna viime jouluna? Ne olivat hyviä.

Joo, teidän pitää ehdottomasti saada toinen vohvelirauta!

tiina-Kiitos! Mä jo pelästyin, että noinko siinä lukee. ;) Arvaa montako kertaa ennen ohjeen tilausta tarkistin, että ohje ihan varmasti menee oikein.

Iloiset koulujen alkajaiset kaikille!
Anu sanoi…
Voi hyvin olla että saitte viimejouluna meiltä pipareita. Mutta jos sitten vaikka sitä taikinaa tänä vuonna. Esikoinen tais jo kysyä yks päivä että koska koristellaan niitä pipareita. Tehtiin sitten muffinsseja jota sai koristella.
Tuire sanoi…
Anu-Pipareiden koristelu onkin yksi joulunajan hauskimmista asioista! Kiva idea koristella muffinsseja näin loppukesällä.
Kaisa sanoi…
Aivan ihana, niin kaunis tuo vaaleanpunaisen kodin resepti !Kovasti terveisiä <3
Tuire sanoi…
Kiitos, nyt vasta näen nämä kommenttisi Kaisa. Terkkuja teille!