Kangaskurssilla

Tämä on raportti. Kun tätä toistetaan, ovat ötökät reunassa kokonaisia. :)

Olin eilen taas kangaskursilla ja päässä surraa. Ötökkäkangas on lähtenyt painoon tehtaaseen. Jännittää miltä kuosi kankaalla ihan oikeasti näyttää. (Liian realistiselta ainakin, kääk!)
Käsin painettavat seulat on valotettu. Robotteihin olen oikein tyytyväinen.:)Onneksi robottiseula onnistui täydellisesti. Ajattelin painaa robottia paitoihin ja ehkäpä teen siitä verhot lasten peuhuhuoneeseen? Esikoinen suunnittelee robottisynttäreitä, täytyy siis hyödyntää seulaa siihenkin tarkoitukseen.

Tähtiseulakin on näyttää kivalle ja se sopii kuopuksen huoneen sisustukseen. Painan siitä ainakin lakanat. Tähtiseulaa joudutaan vähän korjailemaan, kun valotusnesteet valuivat hieman.
(En saanut muutettua tiedostoja jpeg muotoon ja nämä printit ovat edeltäviä versioita)

Kuosit on tehty photoshopilla ja illustraattorilla, mikä on kaikki uutta minulle. Kurssi on ollut tiivis ja raskaskin. Onneksi ystävä oli mukana ja sain hänen kotikoneella ja avulla kuosit kuntoon. Kiitos! 

Olen niin iloinen, että olen saanut suunnitella oman kankaan ja nähdä kuinka se tapahtuu. Samalla harmittaa, etten osannut paremmin ja että aikaa suunnitella oli tosi vähän, piti vain toimia nopeaan. 

Aivan ihanaa myös kun saa hetken harrastaa jotain omaa. Haaveissa puutyökurssi ja keramiikkakin olis kiva, niin ja matonkutominen. Jonain vuonna sitten. :)

Kommentit

Saila sanoi…
Ihan mahtavia! Varsikin tuo ötökkäkangas, mistä keksitkin? Turhaan harmittelet ajan vähyyttä ym. Ikinä ei ole tarpeeksi aikaa, tai siis ikinä ei tule täydellistä kun aina olisi jotakin parannettavaa. Varsinkin, kun samaan aikaan opettelee prosessia ja sitten oivalluksia vasta tulee.
Aivan mahtava kangas, voi että! Jos siitä tekee pöytäliinan niin voi olla että jokunen vieras yrittää pyyhkiä nitä pois pöydältä hajamielisyyksissään :-D
TiaNina sanoi…
Oi miten hienoja.

Robotista taitaa tulla monivuotinen klassikko erilaisiin kekkereihin ... Näen jo painettuna servetteihinkin - monet lasten servetit kun ovat niin disneytä tai järkyttäviä. Jossakin firmassa voi painattaa servettejä itse, en nyt vaan muista missä.

Ihana kurssi! Missä tuollaisen kurrsin voi käydä? Innostuin! Photo shopilla voi tehdä ihan mitä vaan, itse käytän sitä työssä piirtäessä, enkä takuulla osaa kuin murto-osan ominaisuuksista.

Olet kyllä ehtiväinen!
Tuire sanoi…
Saila-Kiitos! Ihanasti sanottu, vähän enemmän suunnitteluaikaa olisi silti saanut olla. Voi olla, että vierailla jäisi herkut pöydälle tällä pöytäliinalla. :) Tämä voisi toimia samaan tapaan kuin ennen vanhaan kun yritettiin suopursulla saada vieraat voimaan pahoin, etteivät söisi niin paljoa. Hehe. :)

TiaNina-Kiitos! Klassikkorobotti kuullostaa hyvälle! Kenties ryhdyn ompelemaan servettäjä. Tämä mahtaava kurssi järjestettiin työväenopistossa. En tiedä järjestetäänkö niitä jatkossa. Photoshoppia haluaisin oppia käyttämään enemmän.
Anonyymi sanoi…
Hei! Olen hetken aikaa seuraillut blogiasi, ja ihanalta näyttää! nyt oli pakko kommentoida, koska olen koulutukseltani tekstiiliartesaani ja päätekniikkana juurikin kankaanpainanta. Itse huomasin jo opiskeluaikoina, että kun pitää vauhdin kovana jo heti suunnitellessa, niin lopputulos on usein kaiken paras. Kun noita kuvioita ja raportteja alkaa ajan kanssa "nysväämään" niin helposti on jo painamisen aloittaessa aivan kyllästynyt koko kuosiin. Toki pitkällä suunnittelulla saa varmasti useita eri variaatioita kuvioista ja seasta voi pompata esiin varsinainen helmi, mutta kannattaa aika paljon luottaa siihen omaan intuitioon ja ensi hetken huumaan, silloin itse painaminenkin sujuu leppoisammin. Ja noita variaatioita saa kivasti vaihtelemalla värejä ja materiaaleja. Mahtavat kuviot olet tehnyt ja mikä parasta niin todella monikäyttöiset :D ja eihän sen tarvitse aina olla kangasta mihin painaa jos alkaa kyllästyttämään. Tsemppiä painoon ja ihanaa kevään odotusta.

T: Siiri Manala
Teija sanoi…
Tosi kivalta näyttää! Varmaan hieno fiilis saada kätösiinsä kangaspakka, jonka on suunnitellut itse alusta alkaen :)


Joo, mäkin haaveilen kaikista noista kursseista :)
Hienot! Piirsitkö nuo ötökät itse vai otitko valmiit kuvat jostakin?
Hei ihania juttuja olet tehnyt! Voisin tilata sinulta tuollaiset robotit meidänkin pojan verhoihin! :)
Ei mutta eikö olekin ihanaa, kun saa kotiin jotain uniikkia ja omin käsin alusta saakka tehtyä?
Minäkin voisin tuollaiselle kurssille lähteä. Juu, ja verhoilukurssi olisi kiva myös...

Sari
Anonyymi sanoi…
Hienoja ovat!
Itse olen vuosia hyödyntänyt työväenopistoja juuri keramiikkakursseilla. Viimeksi kävin satueläin hahmoja väkertelemässä kankaista ja pojat saivat hirven ja norsun päät seinälleen.
Satuin muuten huomaamaan, että jossain lehdessä kommentoitiin peilipöytäsi muutosta kauhistelevaan sävyyn..En vaan millään muista mikä se lehti oli!
Terhi
Nina sanoi…
Ihania.. varsinkin tuo ötökkäkangas.
Opiskellessani tekstiiliartesaaniksi teimme koulussa myös omia kankaita jonkun verran. Hauskaa puuhaa.
Tanja sanoi…
Apua, mahtavia!! Ottasin tota tähtikangasta ihan nyt just heti ja mieletön idea tuo ötökkä! En ala, mieki haluun...
Tuire sanoi…
Siiri-Kiitos! Jännitti ihan lukea ammattilaisen komenttia. :) Monikäyttöisyys oli tavoitteeni. Se on varmaan ihan totta, että ei ole hyväksi liikaa miettiä kuoseja. Nyt oli niin kiire, että piti vähän oikaistakin.

Teija-Kiitos! Jännityksellä odotan sitä hetkeä, että saan kankaan käsiini. :)

Mia-Kiitos! Otin avuksi malleja sieltä ja täältä.

Sari-Kiitos! Voi ihan paras kohteliaisuus! Pistetään korvan taakse, olen ihan noviisi tilausasioissa. :) On tosiaan ihana jo ajatuksena saada jotain omaa designia kotiin ja käyttöön.

Terhi-Kiitos! Satueläimet lastenhuoneessa kuulostavat hienoilta! Kurssit ovat niin kivoja. Siis jossain lehdessä juttua? Huutokaupasta ostamastani kampauspöydästäkö?

Nina-Kiitos! Kiva kuulla, että tykkäät ötökkäkankaastani. Toivottavasti mäkin tykkään. :) Vau miten ihana ammatti sinulla on!
Tuire sanoi…
Tanja-Kiitos! Hauskaa, että tähtikangaskin sai huomiota. :) Kyllä sinunkin pitää päästä kankaanpainantaan! :)
Anu sanoi…
Olet onnistunut upeasti! Kankaista tulee varmasti kauniita. Meidän pieni robottifani olisi myös haltijoissaan varsinkin tuosta robottikuosista :)
Tuire sanoi…
Kiitos Anu! Toivotaan, että saan kankaat hyvin käyttöön. Ai teilläkin on pieni robottifani kotona. :)
Maija sanoi…
Tuo ötökkäkangas olis mun mieleen myös, jotenkin ötökkä ja kasvi kuvat on tänä keväänä pop! )
Outi L sanoi…
Kaikkea ihanaa säkin teet! :-)
Tuire sanoi…
Maija-Kiitos! Ihanaa saada hyvää palautetta ahkeroinnista! Ehkä ötököillä ja kasveilla on tosiaan nostetta juuri nyt.

Outi L-Kiitos! Kaikkea jännää pitää saada koittaa! :)

Sari-Kivaa! Käyn kurkkaamassa. :)
Yöttö sanoi…
Pienten poikien äitinä ihastuin ikihyviksi ötökkäkankaaseesi. Jos saat sitä tilattua lisää, niin ostan sitä sinulta heti! Tilkkutäkin osana aivan mahtava...
Anonyymi sanoi…
Kampaajalla istuessani tosiaan pläräsin jotain lehteä ja toimittaja oli sattunut törmäämään blogiin(nimeä ei mainittu)jossa oli vanha puunvärinen pöytä joka "tuhottiin" 70-luvun tyyliin maalaamalla valkoiseksi ja tehtiin kampauspöydäksi. Jotenkin vaan tuli tuntu että tästä sinun blogistasi oli kyse.
Terhi
Tuire sanoi…
Yöttö-Voi miten ihana kuulla! Kiitos! Täytyy katsoa miten siinä käy, olisi ihana tilata lisää. Kankaan hinta on tosin aika korkea.

Terhi-Minähän pyyhin kampauspöydästäni vain pölyt, steariinitahratkin ovat vielä tallella. :)
amf8 sanoi…
Tosi hienoja kuoseja! Ihanaa että voi tehdä jotain tuollaista luovaa ja juuri sitä mistä tykkää :)
Henrietta sanoi…
Heips, etkös sä asunut Espoossa!? En tiedä missä päin mut Soukan taideseuralla om keraamiikkakurssi. Se on vaan joka toinen keskiviikko 18-21 joten ehkä helpompi sovittaa menoja kun ei ole joka viikko. Koulut käynyt todella kiva opettaja. Nyt on tietysti kausi jo puoles välissä mutta jos syksyllä kiinnostaisi.Meillä on aika pieni ryhmä ja saat tehdä mitä haluat tai sitten ns. opetuskaavion mukaan.
Anu sanoi…
Niin että jos voittais vähän lotossa niin vois unohtaa tämän työskentelyn ja täyspäiväisesti keskittyä kaikkeen tällaiseen ihanaan. Ihania käsityö- ym. kursseja on vaikka kuinka paljon. Toistaiseksi täytyy toteuttaa yksi asia kerrallaan. Ihanilta nuo näyttää!
Tuire sanoi…
Hupsis, en ollut huomannutkaan näitä kommentteja.

amf8-Kiitos! On aivan ihanaa saada tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa.

Henrietta-Kiitos vinkistä! Kuullostaa kivalle, mutta syksyllä alkaa työnteko ja vähän pelottaa minkälaista selviytymistä se on. Täytyy katsoa jos joskus vielä myöhemmin pääsisi jotain harrastamaan. :)

Anu-Kiitos! Toivotaan lottovoittoa, peukut ylös! :)