Ankara talvi

On taas laihdutus vuodenaika. Mä olen lukenut laihdutusjuttuja ihan puolustuskannalla. Mä en ainakaan laihduta, en pärjää ilman suklaata tässä elämäntilanteessa (pitikin mainita katkeamattomat yöunet, viime yö oli taas yhtä katkoa). Jos on vajetta kaikesta muusta, unesta, levosta, virkistäytymisestä, omasta rauhasta, niin tilanne vaatii suklaata. Suklaavaje on pahimmillaa keskipäivän aikaan, mutta silloin sitä on vaikea syödä. Pitää odottaa, että saa pirpanat uneen ja sitten suklaata!

Silti olen ystävieni mielestä laihtunut. Luulen sen johtuvan ankarasta talvesta. Ei ole kovin kevyttä puskea vaunuja kerhoon tai mihinkään noissa kinoksissa. Auraus täällä päin on surkeaa ja sitten tehdään mahdottomia valleja, joiden yli vaunujen saaminen vaatii joka ainoan kropasta löytyvän lihaksen käyttöä. Pitäisi olla lumilapio aina mukana. Sitten isompi haluaa seisomalaudalle ja se on kuin ankkuri, joka porautuu syvälle hankeen. Onneksi poika suostuu kävelemään työläät paikat ja ymmärtää sääliä äitiäkin. Meillä siis ei ole autoa ja kauppaankin on vähän matkaa. Siinä se laihtumisen syy varmaankin on. 

Kannustusta kaikille laihduttajille! Liityn joukkoon vuonna X.

Kuvassa rivitalomme katettu terassi eilen iltapäivällä.

 Lumi on kyllä kaunista. Ei varmaan koskaan ole ollut niin kaunista talvea kuin tänä vuonna. Mikä parasta, ei tarvitse olla huolissaan puutarhan puolesta, vaikka paukkupakkasia on piisannut. Siellä ne kukat ovat hyvässä suojassa paksun lumipeiton alla.

Levätkää ruusut, liljat, kärhöt ja pionit hyvin ja kukkikaa komeasti kesällä!