Hyvää uutta vuotta!



Uusi vuosi on hauska ottaa vastaan kimaltaen!
Puin siis paitaa lukuunottamatta saman asun kuin viime uutena vuonna, mutta seura kuitenkin vaihtui. Viime vuonna suurin osa vieraistamme oli minun ystäviä ja tänä vuonna vietimme uuden vuoden miehen ystävien luona.


Meille tarjottiin hyvää lihafonueta ja kasviksia. Fondue onkin kuulemma suosittu uuden vuoden ruoka Alpeilla.


  Jälkiruoka kimalsi upeasti kultaisena!


Vuosi vaihtui sakeassa räntäsateessa. 


Sitkeästi ammuimme raketit taivaalle, vaikka silmiin satoi jäisiä hiutaleita kun yritti katsoa ylöspäin.


Ihanaa kuitenkin, että on lunta ja valkea maa.


Miten nopeasti aika rientää. Pojatkin ovat jo kohta teinejä, mutta ei onneksi ihan vielä. Olen iloinen, että tänä talvena pääsemme Alpeille laskettelemaan! 


Taas täytyy opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku. Seuraava vuosi onkin jo 2020! Se kuulostaa aivan tieteiselokuvalta. Hellin kuitenkin lukua 2020 mielessäni, koska sille vuodelle meillä on suunnitelmia.


Oikein onnellista uutta vuotta kaikille!

Kommentit

Kati 100%outdoor sanoi…
Aivan ihana tuo sinun hameesi. Sähän olet ihan koko ajan jossain reissussa :D Hyvää uutta vuotta :)
Tuija sanoi…
Onnellista alkanutta vuotta! Vuosiluvut ovat myös estettiikkaa. Varsinkin tuo 2020, johon sopivia päivämääriäkin on useampi. Tuntuu kyllä hassulta, että vastahan 2000 -luvulle siirryttiin.

Juuri tuossa syödessämme mies pohti punaisen lihan syönnin järkevyyttä. Itse olen ollut aikaani edellä, kun 20 vuotta sitten jätin lihan pois ruokavaliostani. Muutama vuosi sitten söin jonkin aikaa kanaa, mutta sekään ei maistunut eli kala-kasvislinjalla mennään. Sushi on herkkuani, josta en saa kylliksi paitsi kerran, kun buffetissa iski himo. Sen jälkeen pidinkin pitkän tauon.

Mitenhän tämä kommenttini lipsahti ruoka-asioihin...;) Hauska kuulla, että haaveesi Alppimatkasta toteutuu ja saat kokea vauhdin hurmaa.

Hehkeää eloa ja iloa! Terveisin Tuija

Sari Riekkola sanoi…
Kaikkea hyvää ja kaunista uuteen vuteesi Tuire <3
Tuire sanoi…
Kati- Kiitos! Paljetit ovat kyllä ihania. Olin viimeksi kesäkuussa reissussa, että onhan tuosta aikaa. Hyvää uutta vuotta! <3

Tuija- Totta lukui 2020 on kauniin symmetrinen. Olet kyllä aikaasi edellä ja ekologinen. :) Minä pidän lihasta, mutta ei ole edes terveellista syödä sitä suuria määriä. Paljon perunaa, kasviksia ja vähän hyvää lihaa sopii minulle. Alpeille pääsyä odotan kovasti. Kaunista uutta vuotta sinulle Tuija!

Sari- Kiitos samoin sinulle Sari! <3