Tiikeripoikia me & i:ssa


Veljekset uusissa me & i-tiikericollageissaan.
Denimpantsit ovat uudet myös ja niin hyvät jalassa.
Olen melkein jo odottanut viileitä ilmoja, jotta saadaan syysvaatetta päälle. Siis melkein.


Onko teilläkin tälläistä, että tehdään kaikkea muuta, höpötellään ja kikatellaan, eikä vaatteet millään meinaa tulla puetuksi?

Jotkut vaatteet heitetään harmistuksissa nurkkaankin, mutta ei näitä. Nämä on helppo pukea.



Tuo isöäidin nurkista löytynyt mankka on ollut esikoiselle suuri ilonlähde jo vuosia. Hän nauhoittaa ikivanhoille kaseteille radiosuosikkejaan.


Pienempi tiikeri puskee kyllästyneenä isomman pohdintoihin.
Paidat taisi mennä ihan oikeaan osoitteeseen, ihan oikeille pennuille.

P.S. Ekaluokkalainen esikoinen ensikerran sanoi eräästä ostamastani robottipaidasta, ettei hän laita sitä kouluun. Kääk, nyt se alkaa. Vinkkinä siis pienten lasten vanhemmille; kannattaa iloita kaikista hauskoista kuoseista, väreistä ja printeistä niin kauan kuin voi! 

Värikästä syysviikkoa!

Kommentit

Saila sanoi…
Ihanat tiikerit :-) Ja mankka, voi että mitkä muistot! Itsekin äänittelin sillä kaikki hyvät biisit lapsena ja vielä teininäkin.
Tuire sanoi…
Saila-Kiitos! Niinpä, mankka on aika kiva, kun sitä on kohtuullisen helppo käyttää! Enpä ole muuten itse äänittänyt biisejä sitten mankka-aikojen. :)
Nainen Talossa sanoi…
Onpa tutunnäköistä touhua! Myös meillä on tullut uutena asiana se, että kaikki vaatteet eivät kelpaa kouluun. Toistaiseksi asiaa on ollut vain housuista ja siitä, että ekaluokkalaisen mielestä kaikki housut eivät tunnu hyvältä ;). Urheilumerkit ovat myös erityisen mieleisiä :). Nyt kun perheessä on uusi vauva, on äidilläkin tiedossa jatkoaikaa mieleiseensä lapsen pukemiseen ;D.
Tosi mageet nuo deminpantsit! Täytyykin laittaa vielä ostoslistalle :)

Ja oikein boombox pojilla, voi ei :D Mäkin nauhoittelin joskus..
Teija sanoi…
Ihanat pikkutiikelit♥ Juu, nyt se sitten taitaa alkaa.. Oskarikin on pari krt jo vastustellut joitain vaatteita, vaikkei ikinä ennen!

Mukavaa syysviikkoa♥ Söpö kuvasarja!
Tuire sanoi…
Nainen Talossa-Kiitos! Siis hurjasti onnea! Piti käydä heti kurkkaamassa ja kylläpä hän on suloinen! No nyt voit ostella kaikkia ihania velourhaalareita, kiva sulle! :)

La Petite Princesse-Kiitos! Denimpantsit on ihanan pehmeät, mutta tukevan tuntuiset. Kyllä vaan täällä soi, nykyään kyllä enimmäkseen leikkimökissä. :)

Teija-Kiitos! Joo nyt se taitaa alkaa. Onneksi sullakin on vielä pienempi, jota saa pukea. :) Ihania syyspäiviä!