Onnellista uutta vuotta!


Tervetuloa uusi vuosi 2013!









Uudeksi vuodeksi askartelin coctailtikkuja kultapaperista, 
niihin pakastin myös tuoreita vadelmia. 
Shampanjalasit saivat vuosiluvun numerotarroilla.
Shampanja maustettiin suklaaglögillä.

 Ulkona oli tunnelmallista valaa tinat kuohujuoman viiletessä kinoksessa. Pieni tulikori hankittiin Claes Olssonilta, nyt alessa 9,95€.

Asuna uusi liivi, ihanasta pikku putiikista CaSac, Yrjönkatu 23.
Kultatoppi H&M ja vyö Noa Noa ovat aiemmista mallistoista.

Katossänky sai vuoden vaihteen tuiketta pienistä valoista. 
Päätin uuden vuoden lupauksena pitää parempaa huolta itsestäni.
Päätin ihannepainoni ja sen saavutettuani ostan kunnon farkut.

Toivoisin pääseväni vuorotteluvapaalle tänä vuonna. Olisi kiva jos meidän perheessä voisi olla harrastuksia. Näillä aikatauluilla se ei ole ollut mahdollista.

Oikein onnellista uutta vuotta!
Teitkö sinä lupauksen?



Kommentit

Paula sanoi…
Tsemppiä ihannepainon saavuttamiseen (sinne ei taida olla ihan hirveän pitkä matka?) Palkinto on hyvä motivaattori :)
Tuire sanoi…
Paula-Kiitos! Ei ole pitkä matka ihannepainoon. Ajattelin farkkujen toimivan samalla kontrollina, että mahtuu niihin jatkossakin. :)
Micu sanoi…
Ihania kuvia, voi että!
Onnea vuoteen 2013♥!
Heidi sanoi…
Iloista alkanuttu uutta vuotta! Toivottavasti toiveesi vuorotteluvapaasta toteutuu :)
Tuire sanoi…
Micu-Kiitos kaikista ihanista kommenteistasi ja onnellista uutta vuotta!

Heidi-Kiitos! Pidetään peukkuja vuorotteluvapaalleni. :) Onnea uudelle vuodelle!
marjo Jämbäck sanoi…
Ihana liivi, sopii sinulle tosi hyvin :) Täälläkin uuden vuoden lupauksena pieni elämäntapamuutos jospa muutaman kilon saisi karistettua :)
Tuire sanoi…
marjo-Kiitos! Etsin tälläistä liiviä ja oli hauskaa kun se löytyi. Hyvä päätös, kannustukset sinulle täältä! :)
kamomilla sanoi…
Ihania kuvia ja juttuja!

Vuorotteluvapaa kuulostaa mahtavalta.

Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle! :)
Hanne sanoi…
Onnentäyteistä alkanutta vuotta 2013!

Toivottavasti pääset vuorotteluvapaalle, sillä perheelle annettu aika ei koskaan mene hukkaan:)
Korukopan Eija sanoi…
Kivoja kuvia, varsinkin tuo sänky pienine valoineen on houkutteleva :)
Toivottavasti vuorotteluvapaa toteutuu, se olisi ihanaa!
Tuire sanoi…
kamomilla-Kiitos! Vuorotteluvapaa tulisi kyllä ihan tarpeeseen. Onnellista uutta vuotta!

Hanne-Kiitos ja samoin! Ihan totta, varsinkin kun esikoinen aloittaa koulunsa olisi hyvä olla aikaa lapsille.

Eija-Kiitos! Valojen alla on mukava haaveilla. :) Toivotaan, että vuorotteluvapaa toteutuu ja elämä olisi hetken rauhallisempaa.
Hannis sanoi…
Ihana tuo turkisjuttu! Minäkin itseasiassa haaveilen jonkinlaisesta tuon tyylisestä liivistä. Mutta en ole vielä nähnyt sopivaa missään.

Täälläkin vähän ristiriitaiset fiilikset sen suhteen, että voisin olla vielä kotona pikkupoikien kanssa mieluummin, kuin pitää heitä nyt tarhassa. Toisaalta nyt on opiskelupaikka ja mulla kevät jo täynnä kursseja. Toivon vaan, että alkaisivat pikkuhiljaa viihtymään tarhassa...

IHANAA UUTTA VUOTTA!
Anu sanoi…
Kauniit tunnelmat! Onnellista alkanutta vuotta teidän kotiin. Ihanat nuo tikut!
Susanna sanoi…
Hyvää uutta vuotta!
Kaunis katossänky teillä :)
Tuire sanoi…
Hannis-Voi kiitos! Aina kun on mielikuva jostain on vaikea löytää juuri sellaista. Mulla kävi tällä kertaa tuuri.

Opiskelukin on kyllä tärkeä juttu. Olisi kiva jos lapsilla ei olisi kauhean pitkiä päiviä suuressa ryhmässä. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Anu-Kiitos! Säihkettä shampanjaan. :) Iloista uutta vuotta!

Susanna-Kiitos! Katossängyn ilmettä voi helposti muunnella.
Hanni sanoi…
Hyvää uutta vuotta myös sulle!
En tehnyt mitään erityisiä lupauksia :)
Tsempit farkkumittoihin pääsemiseen! Ne viimeiset karistettavat kilot tai puolikkaat ja sentit kun tuppaa olemaan myös ne vaikeimmat!
allidaalia sanoi…
Mukavaa uutta vuotta !
Tsempit painonpudotukseen.
Tuire sanoi…
Hanni-Kiitos! Taidat olla oikeassa. Tämä laihiksen julistus taitaa sopia mulle huonosti. :/ Olen syönyt suklaata enemmän kuin jouluna. Kääk.
Onnellista uutta vuotta!

allidaalia-Kiitos! Just tänään tsemppejä tarvitaankin. Iloista uutta vuotta!
Anri sanoi…
Voi miten ihana tuo teidän sänky on ! :) Itsekkin kyseisestä "kehikosta" haaveilen, mutta tilanpuutteen vuoksi hieman mahdotonta nykyiseen kotiimme hankkia. Noh ehkäpä joskus sitten ! ;)
Tuire sanoi…
Anri-Kiitos! Makuuhuone ei ole suuri, olikohan 13 neliötä ja sänky on siinä aivan passeli. :) On kivaa, että on niitä joskus sitten huonekalujakin haavelistalla!