Tukholman antiikkimessut, Älvsjö 2012

Odotetut antiikkimessut Tukholmassa on nyt käyty. :) 
Etukäteen mietin kaikkea mahdollisimman kummallista mitä sieltä ehkä voisi löytää kuten, hattutelineen, pullo/kukkaruukkutelineen tai kirkkokynttelikön. 
Pääsisäänkäynillä oli ensimmäisenä vastassa Helsinkiläinen Galerie Donner. Kaikki osastovat olivat niin kauniita ja viimeisteltyjä. Ostot oli sisustettu kokonaisuuksiksi jonkin teeman ja värin ympärille. Yksi viehättävimmistä oli puutarha-aiheinen. Puutarhahuonekalujen lisäksi siellä oli päivänkakkara juomalaseja, kaalikulhoja, vihreää lasia ja tekstiiliä.
Todellakin ihan kaikkea oli saarnastuolista lähtien ja vielä valikoimaakin. Tarjolla oli upeaa arvoantiikkia ja onneksi myös vanhaa käyttötavaraa. 
Löysin juuri sellaiset lamput, jollaisia olen täällä blogissakin haikaillut keittiön posliinialtaan päälle. 1920-luvun 
ranskatteret odottelevat muovisähköjohtojen vaihtoa kankaisiin ja sitä mahtaako löytyä vanhanmallisia hehkulamppuja "piikeillä". Systeemi näytti perin kummalliselta.

Messuilla oli perjantaina väljää ja aarteita sai ihastella rauhassa. Välipalaksi haukkasimme vohvelia. Hytissä ihailtiin molempien löytöjä. Aarteet käärittiin huolellisesti laukkuihin ja vaihdettiin ylle iltaeleganssi. (Sama asu kuin pari vuotta sitten laivalla.)
Messualue on suuri ja merkkailimme karttaan ne paikat, joihin halusimme palata. Ystäväni samanhenkiset ystävät sattuivat samaan laivaan ja saimme kyydin laivalta messuille. Takaisin emme tietenkään mahtuneet, vaan paikkamme veivät kultaiset tuolit. :)
 Päätimme tulla takaisin taksilla särkyvien kantamuksiemme kanssa. Puolentunnin matka Siljalle maksoi n.40 ja hinta neuvottiin sopimaan etukäteen.
Olipas elämys!
Innostus taisi näkyä meissä, sillä minua haastateltiin ruotsalaiseen viikkolehteen nimeltä Året runt.

Helsingin antiikkimarkkinat pidetään tunnelmallisessa 
Wanhassa Satamassa 17-18.3.2012.

Kommentit

Saila sanoi…
Kauniita löytöjä! Onkohan lamppujesi systeemi samanlainen kuin Englannissa, siellä saa kierrettävien hehkulamppujen lisäksi sellaisia, missä on tapit - on otettava ennen lampun ostamista selvää, kumpi systeemi valaisimessa on!
Tuire sanoi…
Kiitos Saila! Kuullostaa juuri sellaiselta. Messuilla oli aika paljon englantilaista posliinia myös. Täytyypä varmaan hankkia hehkulamppuvarasto englannista. :)
Kammari sanoi…
Ihanan kuuloinen reissu, nuo Wanhan Sataman messut voisikin käydä katsastamassa :) Mukavaa su jatkoa!
naana sanoi…
Ihana reissu teillä ja upeat löydöt! <3

Ja voi Älvsjö... Tulee niin lapsuus mieleen. Sielä asustelin kun olin pieni. <3

Ihanaa sunnuntaita! :)
Tuire sanoi…
Kammari- Messut oli kiva elämys. Kannattaa mennä Wanhan Sataman messuille. Siellä on aina vaikka mitä ihanaa. Hyvää sunnuntaita!
Tuire sanoi…
naana-Kiitos! Ai sinä asuit siellä, hauskaa! Tosin messut eivät varmaankaan ole lasten unelmapaikkoja. :) Hyviä löytöjä tehtiin. Kivaa sunnuntaita!
Terhi sanoi…
Ihana tapahtuma! Minä olisin varmasti mennyt tuolla ihan sekaisin;) Innostava ystävä on hyvä apu ostosten tekemisessä. Miehen kanssa en yleensä lähde minnekään, missä shoppaaminen voi tulla ajnkohtaiseksi. Pahempaa jarrumiestä saa hakea. Voi hän sitten myöhemmin olla aivan tyytyväinen ostoksiini.

En ole Tuire vähään aikaan käynyt blogissani, koska kotikoneeni varoittaa aina avausyrityksen yhteydessä jostain vaarallisesta/vahingoittavasta ohjelmasta. Täällä Katinkullasa kyseistä varoitusta ei tullut, joten nyt uskallan ohittaa sen kotonakin. Onko kukaan muu maininnut asiasta?
Petriina sanoi…
Ihanaa tavaraa näytti olevan tarjolla, paljon ! Kivalta kuulosti reissunne, pitäisi joskus saada itsekin aikaiseksi.

Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne !
Anonyymi sanoi…
Voi mitkä ihanuudet löysitkään posliinialtaasi päälle! Kangasjohdot kyllä ehdottomat tuon ajan esineisiin. Mua on kyllä harmittanut, että on niin vaikea löytää valaisimiin tyylikkäitä johto- ja `kattokuuppa´systeemejä. Ne kun on aina sellasia muovihärpäkkeitä. Tietty edullisia valmistaa, mut olis tolla saralla silti markkinarakoa jollekin muotoilijalle tehdä niitä joko keraamisina tai metallisina...Unohdinkin muuten silloin viime näkemällä kysyä tulevasta antiikkireissusta. Todella mielenkiintoiselta ja virkistävältä reissulta vaikutti - näytät niin hehkuvalta ja freesiltä kuvissa. -Villa Vaahtokarkki
Anonyymi sanoi…
Hei, Samaa kuin terhi,en ole aikoihin voinut käydä blogissasi omalla koneellani, koska se varoittaa jostain sivuiltasi. t. mama
Tuire sanoi…
Terhi- Tapahtuma oli ihana. Hyvä shoppailuseura tosiaan tuplaa tai triplaa ilon. :) Kyllä mekin välillä toppuutellaan toisiamme, ei osteta tänään kaappia, jookos. :)

Kuulin hiljattain varoitusongelmasta ja kiitos kertomasta. Tuo laskuri on alkanut aiheuttaa varoituksia joillain selaimilla. Pitäisi varmaan poistaa se, mutta ensi haluan siitä printin.

Petriina-Sieltä olisi voinut toteuttaa ihan kaikki antiikkiunelmat. :) Kannatta mennä joskus ja Suomen messut ovat myös kivoja. Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Villa Vaahtokarkki- Kiitos! Alkaa kummasti hehkua kun pääsee välillä ihan itsekseen hömpöttämään. :) Lamput ovat kuin haaveunesta. Ajattelin tutkia jos Rakennusapteekista löytyisi ratkaisu näihin valaisinpulmiin. Sinulla oli niin ihanasti hiukset kun viimeksi näimme!

mama-Kiitos kertomasta! Otan laskurin pois kunhan saan aikaiseksi. Tietääkseni varoituksen ohittamisesta ei ole seurannut harmeja kuitenkaan.
nanna sanoi…
Voi että, mitä kaikkea ihanaa!! Varmaan ollut aika sikakiva reissu!!

Mä käytän aina kaikki lamput Valaisinverstaalla (Caloniuksenkadulla). Siellä on nykyaikaistettu monet meidän valaisimet. Vaihdettu uudet kangasjohdot, korjattu vanhoja kytkimiä ja vaihdettu just niitä kierrejuttuja, mihin lamppu kierretään kiinni. Suosittelen ehdottomasti! Tosi hyvä työnjälki, eikä paha hinta. Palvelu on vain hieman boheemia, heh, mutta sen kestää, kun tietää, että lopputulos on hyvä.
Tuire sanoi…
nanna-Kiitos vinkistä! Täytyypä suunnata sinne Valaisinverstaalle. Mä osaan arvostaa myös sellaista vanhanajan palvelua ilman turhia hymyjä. :) Reissu oli superkiva ja nyt sairastetaan. Toivottavasti päästään pian normaaliin unirytmiin.
Riitta Sinikka sanoi…
Vau, mahtava reissu löytöineen ja oletpa kivan näköinen!!
Tuire sanoi…
Kiitos Riitta Sinikka! :)
Alexandra sanoi…
Hei, Sinulla on todella ihana blogi! Olen aikaisemminkin yrittänyt tulla vierailulle, mutta meidän virustorjunta ei meinaa päästää. Nyt kuitenkin olen täällä ja ihanalta näyttää!
Tuire sanoi…
Kiitos Alexandra ja tervetuloa lukijaksi! :)
Kotomon Taina sanoi…
Vau, ompa ihanan kuulloinen reissu! Ja kaunis ja iloisen näköinen reissaaja! :)
Tuire sanoi…
Kiitos Taina! Melkein harmittaa, että reissu on takana päin. :)
NapaKampi sanoi…
Hyvää nimipäivää (vain hieman myöhästyneet onnittelut)!
Tuire sanoi…
Kiitos NapaKampi! Terveisiä teille sinne! :)
Penni ja Lilli sanoi…
Varmasti mahtava reissu. Tuonne olisin minäkin todella mieluusti lähtenyt. Täytynee odotella kesää ja Fiskarsin messuja ja ehkä tuota Wanhaa Satamaa :0)
Mukavaa viikkoa!
Tuire sanoi…
Kiitos Penni ja Lilli! Kesän Fiskars on ihan must! Seuraavia messuja odotellessa. :)
Sari sanoi…
Voi ei, tuolla olis ollut kiva käydä. Ja voi ei, missaan nuo Helsinginkin markkinat, kun meillä on viikonloppuna muuta menoa... Kökkö :-( Mutta ehkä laitat raporttia tuolta, jos olet menossa.
Tuire sanoi…
Sari-Saattaa olla, etten minäkään pääse tällä kertaa Wanhaan Satamaan, mutta kesäisiä Fiskarsin antiikkimarkkinoita ei voi missata. :)