Vihertää jo!


Siis nurmikko. Ei home, he he. Vesivahinko on nyt korjattu. Se hoitui viikossa, eikä tarvinnut soittaa kuin yksi puhelu. Tulevat vielä mittaamaan kellarista kosteutta ja laittavat sen sitten kuntoon. Se ei onneksi vaikuta meidän asumiseen, me käytämme kellaria vain varastona.


En ollut ajatellut, että piha tehtäisiin samantien, jo ennen kuin muuttolaatikot on purettu. Kävi vaan niin helposti kun naapurin urakoitsija kysyi, että tehdäänkö teillekin? 

Onneksi kävin pihasuunnittelukurssin talvella. Nyt saan istutella taimet kasvunalkuun. Ihanaa, että räntä sataa nurmelle! Olinkin jo mielikuvissani nähnyt mitä pitkätalvi ja  pikkupoikien kotiäitiys mutapihalla toisi tullessaan. 

Kaivinkone rakensi muurin luonnonkivistä. Ja kaivoi puiden paikat. Kaivuri levitti mullat. Metsäpirtin multa on ollut hyvää, ei kiviä, keppejä eikä rikkaruohoja. Bonuksena ekologisuus ja naapurin poikaan teki vaikutuksen se, että multamme on ihmisen kakasta tehty! :)


Nurmikko kylvettiin helteiden aikaan 16.8. Helteillä oli kova työ tasata, jyrätä, kylvää, haravoida, jyrätä ja kastella. Ja kastella kokoajan.


 Pihalle istutettiin heti Aune päärynä, pari hassua syysleimua, neidonruusu, lumipalloheisi ja timanttituija. Ja nyt odottelen taimialeja.


25.8 Nurmikko vihersi jo reilun viikon päästä.
Nyt olen niin nauttinut kun sataa ja paistaa ja sataa vähän lisää.


Maanantaina 30.8 oli näin vihreää. Kylvimme Hammenhögsin Norr nurmikon, joka on samantapainen kuin stadionnurmi. Siinä on niittynurmikkaa, punanataa ja nurmirölliä. Se on hidaskasvuista, kulutuksen- ja talvenkestävää. En halunnut apilaläikkiä ja ampiaisia pienten varpaita pistelemään.


Pian nurmikko saavuttaa 5-7 sentin korkeuden, jolloin se pitää leikata. On siis hankittava ruohonleikkuri, mutta millainen? En oli ikinä käyttänyt ruohonleikkuria.

P.S: Se muotopuutarha tulee myöhemmin terassin eteen. :)

Kommentit

Hanne sanoi…
Siis tuo teidän talonne on aivan ihana!!Verkkaista on ollut nurmen kasvu :)
Satu sanoi…
Wautsi, te olette olleet tosi tehokkaita! Oikein hyvältä näyttää puutarhan alku. Ja hienoa että tuo vesivahinko ei ollut tuon isompi juttu. Mukavaa viikon jatkoa!
Saila sanoi…
Voihan vimpula, teillä on ihanan iso parveke yläkerassa! Ooh. Hieno pihan alku, tuosta on hyvä jatkaa ja istutella. Ja ekat kukat kukkii jo :-)
Tuire sanoi…
Hanne-Kiitos! Taisit ehtiä lukea näppäilyvirheeni, vaikka muutin sen heti julkaistuani tekstin. Eli nurmikko on kylvetty reilut kolme viikkoa sitten. Ihan kivasti se on minusta kasvanut.

Satu-Kiitos! Tänäänkin on ihan pikkaisen tehty kukkahommia. Kylvin unikon siemeniä. Onkohan se järkevää näin loppukesästä?

Saila-Kiitos! Ja kiitos messujutteluista ja kirjaasi on luettu ahkeraan. :)
Juhannusruusu sanoi…
Meillekin laitettiin aikoinaan Metsäpirtin multaa. Osoittautui paljon paremmaksi kuin aluksi tarvittu pieni määrä Kekkilää. Uusi nurmikko on ihanan vaalean vihreää, aivan kuin rairuoho.
Anne sanoi…
Moikka-
laitoin kommentin, mutta taisi mennä avaruuteen :(
Nopsaan olette ennättäneet pihaakin aloittamaan ja kasvejakin jo istutettu :) Toivotaan että on lämmin syksy jotta ennättää juurtua ! Samoja vapaa-ajan hommia myös täällä ;)
ANNAO sanoi…
Pihasta tulee varmasti upea, teidän talo on niin kaunis :)
Helena sanoi…
Onpa nopeasti nurmi kasvanut! Kannattaa ehkä ostaa leikkuri, joka jättää leikkoruohon maahan, sillä se tekee vuosien saatossa nurmikosta vain paremman sitä lannoittamalla...
Tuire sanoi…
Juhannusruusu- Kiva kuulla! Meilläkin on vähän seassa toista multaa, harmi. Vaalea ruoho kuullostaa ihanalta.

Anne- VIime syksyt ovat olleet tosi lämpiä. Saapa nähdä millainen syksy tänä vuonna tulee. Nyt on kuulemma ihan paras istutusaika. Tänään ostettiin Pirja-omena. :)

ANNAO-Kiitos! Pihaa on suunniteltu melkein enemmän kuin taloa! :)

Helena-Kiitos vinkistä! Kuullostaa hyvälle. Sitten jäisi myös vähemmän kompostoitavaa. Monet naapurit ovat kovin innostuineita kompostoinnista. Tarttuisipa se into rajojen tällekin puolelle. :)
allidaalia sanoi…
Voi kuinka kaunis talo teille on tullut!
Tosi nopsaa nurmikkoki on alkanut kasvaa.
Kivaa Viikonloppua!
Anu sanoi…
Hämmästelinkin M&I kutsuilla että piha vihertää. Täytyy tulla sitä katsomaan lähempää joku päivä poikien kanssa. Mä olen vaan niin saamaton nykyään.
HIenolta kaikki näyttää silti siellä!
Tuire sanoi…
allidaalia-Kiitos! On ihanaa, että saa pihan käyttöön talveksi. Kivat viikonloput!

Anu-Kiitos! Tervetuloa kylään!
Suvimarja sanoi…
Hienolta näyttää! Pikkusen oon kade, kun meillä on vaan isoja läjiä hiekkaa pihassa!.. ;)
Ira sanoi…
Oi, kyllä teillä on ihana talo! Ja pihakin jo noin valmis, miten kiva -ensi kevättä ja kesää ajatellen...

Hyvää viikonloppua!
Petruska sanoi…
Jos mietit millaisen leikkurin hankit... niin hanki ihmeessä se itseleikkaava! Vaikka eka tuntuisikin niin kivalta ajaa sitä nurmikkoa. Niin senkin ajan voi viettää ennemmin vaikka kylvyssä ku juosta nurmikonleikkurin perässä!
Olipa muuten oikein hyvä tuo aiemman postauksesi sesonkitortun ohje! Helppo, nopea ja järkevät mittasuhteet, tuli tosi herkullinen omenapiirakka, jos syötiin saman tien.

Talonne näyttää ihastuttavalta! Ja muotopuutarha...mikä ihana ajatus!
Tuire sanoi…
Suvimarja-Kiitos! Onneksi teillä on sentään hiekka- eikä mutakasoja. :)

Ira-Kiitos! Ja varsinkin ensi talvea ajatellen. Tänään olen taas istuttanut mm. omenapuun.

Petruska-Jostain ymmärsin, ettei robottileikkurit pärjää sokkeloisissa pihoissa. Jos ajattelee tulevaa muotopuutarhaa niin ehkei se sitten ole paras vaihtoehto. :(

Outi-Kiitos! Nyt on talvi aikaa piirrellä muotopuutarhaa tarkemmin. Oikein hauska kuulla, että pidit piirakasta! :)