Iloiset ritarisynttärit!



Ritarisynttärit on nyt juhlittu.


Iloisia lapsia ritareina ja linnanneitoina. Ihana ilta-aurinko. Jännittäviä leikkejä. Kaunis puisto viireineen. Herkullinen tarjoilu.


Lahjoja avattiin sitä mukaa kun vieraita saapui.
Pojat saivat aivan ihania lahjoja, kiitos!


Molemmille laulettiin onnittelulaulut erikseen. Tuuli sen verran, että kynttilöiden puhallus muuttui kakkukynttilöiden keräämiseksi. :)


Sain kuin sainkin vaakunaviirit valmiiksi. Ihana ystäväni tuli avuksi ennen juhlia ja kursi ne kokoon kaiken kiireen keskellä, suurkiitos hänelle ja kaikille apuna olleille!


Vieraat toivat omat vilttinsä, joiden päällä herkuteltiin.




Sitten alkoi iloinen tuoksina. Lapset juoksivat varusteineen pitkin puiston nurmea. Välillä kalisuteltiin vähän miekkoja kilpiin hyvässä hengessä.


Illan kohokohtana oli jännittävä leikki. Uljaiden ritarien ja rohkeiden linnanneitojen oli päästävä lohikäärmelaakson läpi aarteen luo.


Lohikäärme laaksossa seisoi 8 aikuista silmät sidottuina ja jalat paikoillaan. Heidän hurjat kädet haparoivat seikkailijoita, jotka yrittivät aarteen luo. Kiikkiin jääneet palautettiin alkuun ja he saivat uuden yrityksen.


Aarrearkku pinjataa pääsi huitomaan saapumisjärjestyksessä. Ajattelin ostaa pinjatan, jotta se kestäisi juhlan ja rikkoutuisi ajallaan, mutta ei se silti meinannut hajota. Viimeinen ritari sai pinjataan pienen reiän, jolloin nappasin sen ja ravistin ulos lohikäärmekarkit, kultarahasuklaat ja pienet lelut.


Aarretta korjattiin vikkelästi talteen, kuka kilpeensä, kuka takin tai hameenhelmaan ja kuka kypäräänsä.




Lopuksi vielä harjoiteltiin ritarintaitoja ja voimailtiin köydenvedossa ja kiivettiin vähän puuhun.


Kommentit

allidaalia sanoi…
Wau! Ihanat synttärit. Hienosti olit järjestänyt juhlat. Lapsilla ja aikuisilla oli varmasti hauskaa :)
Kivaa Viikonloppua!
ANNAO sanoi…
Ihanat synttärit, lapset muistelevat noita varmasti vielä pitkään :)
sini sanoi…
Aivan ihanat synttärit! Kiitos! Meillä 5-vuotias rakensi eilen oman pinjatan synttäreistä innostuneena :-)
Nanna sanoi…
ihanat synttärit!! paljon olet vaivaa nähnyt :)
Teija sanoi…
10 p ja papukaijamerkki sulle järjestelyistä! Aivan ihanat juhlat, jäi varmasti kivat myistot sekä lapsille että aikuisille :)
Anu sanoi…
Siis aivan ihanat juhlat! Mukavia leikkejä, upeat tarjoilut ja viiri on kaunis kuin mikä. Varmasti lapsilla oli kivaa - uskon, että myös teillä aikuisilla. Oli hyvä idea järjestää kemut pihalla.
Terhi sanoi…
IHANA juhlatunnelma välittyy tänne asti. Olet tehnyt kyllä lapsesi ja kaikki vieraat tosi onnellisiksi järjestäessäsi noin hienot juhlat!! Mukavaa, että kaiken lisäksi sattui noin kiva ilma, tuulesta huolimatta :)
Tuire sanoi…
allidaalia-Kiitos! Juhlissa oli 17 iloista lasta.

ANNAO-Kiitos Anna! Ja kuvat ovat muistin tukena.

sini-Kiva kuulla, että ritaritunnelma jatkui kotona!

Nanna-Kiitos! Kyllä vaakunaviireissä oli hommaa, mutta ajattelin, että ne voisivat koristaa poikien huoneita uudessa kodissa.

Teija-Kiitos! Minulle jäi lämmin muisto päivästä, varmaankin muillekin.

Anu-Kiitos! Puisto ja tila toivat juhliin aivan oman tunnelman.

Terhi-Kiitos! Onneksi sää suosi juhliamme. Varmuuden vuoksi ilmoitin jo kutsuissa juhlien siirtyvän seuraavalle päivälle jos sataa.
Vitsi mitkä juhlat! Ihanat puutarhakutsut! Onnea sankarille, tai siis ritarille!

Meillä kun Niilon synttäreitä vietetään joulukuussa, se vähän rajoittaa tuota puutarhan käyttöä :)

Ihanaa viikonloppua ja koitahan toipua! :)
Baijeritar sanoi…
Hitsi, teillä on ollut aivan upeat synttärit! Varmasti mahtavaa saada viettää synttäreitä ulkona.

Meillä on esikolla ensi viikolla synttärit ja sisällä joudutaan about 10 lapsen kanssa selviämään. Haastetta tulee olemaan :)

Sulla on tosi ihana blogi, klikkasin itseni lukijaksi :)

Mukavaa viikonloppua!

Maria
Kutsujen riemu ylsi tänne asti! Ihanat synttärit olet järjestänyt :)
Saila sanoi…
Kivat teemajuhlat! Varsin ihanat kuvat, ja tuon viimeisen kuvan prinsessa puussa :-)
Tuire sanoi…
Emilia- Kiitos! Olimme oikeastaan suojaisassa puistossa. Tavaroissa oli vähän raahaamista, mutta se oli sen arvoista. Niilolle, jotkut sädetikkukekkerit tummuvassa talvi-illassa. :)

Maria- Tervetuloa lukijaksi! Ulkoilmassa lasten hallinta oli helppoa ja heillä oli vanhemmat mukana. Pian meilläkin alkaa varmaankin se aika, että vain lapset saapuvat. Hauskoja synttäreitä!

Marie-Kiitos! Synttärit ja kaikki juhlat ovat ihania.

Saila-Kiitos! Ystäväni prinsessa puussa on ihana tyttö.
Kaisa sanoi…
Aivan ihanat synttärit sait loihdittua =D

Upea luonto taustalla, ja kaikki lapset pukuloistossaan <3 tunnelma välittyy kuvista ihastuttavasti. Upea Idea!..ja toteutus =D

Aplikoidut viirit ovat kaunis muisto juhlasta ja ihastuttava yksityiskohta uudessa talossa.
Tuire sanoi…
Kaisa- Kiitos kauniista sanoistasi!
Eena sanoi…
Jee, hienot synttärit ja ihania kuvia!