Astioita lapsille

Minusta on ollut yllättävän vaikeaa löytää hyviä astioita lapsille.
Nämä Arabian muumilautaset ovat mielestäni aivan parhaat. Molemmat pojat ovat saaneet setit kastelahjaksi. Aihe on kaunis ja suomalainen. Lautanen on muotoiltu niin, ettei ruoka karkaa reunan yli pienen käden sitä hamuillessa. Ja niin, että tiskikoneessa vesi kuitenkin valuu pois. Harmi vain, ettei näitä saa ostaa erikseen ja hinta on korkea. Muumiaterimet ovat olleet ihania käytössä.
Pentikin lautasissa minua harmitta se, että kouru on niin syvä, että tiskikoneen pesuvesi jää siihen. Sitten niitä joutuu erikseen huuhtelemaan ja kantamaan huolta myrkkyjäämistä. Toisissa astioissa ei ole kourua ollenkaan ja voi pienen harmia kun ruoka vain karkaa, vaikka kuinka sitä jahtaa. 
Meillä on käytössä myös Hammarplastin muovilautasia, joista pieni käsi saa ruoan lusikkaansa. Ei rikkoudu pudotessa, mutta putoaakin useammin kuin painava posliinilautanen. Hyviä myös tiskikoneessa. Mikroon näitä ei saisi laittaa, mutta pikkuisten ruokia lämmitän vain himpun ja ovat kestäneet sen verran mikroa.
Hammarplastin kahvimukit ovat tosi hyviä pieneen käteen. Näitä on Suomen päiväkodit väärällään. Löysin vihdoin Etolasta. Minusta monet lapsille tarkoitetut mukit olivat jotenkin kömpelöitä.
Ihastuin Mäkkärin viimekesäisiin mukeihin. Minustä nämä olivat sopivan muotoisia ja kivan näköisiäkin. Viime kesänä käytiin Mäkkärissä urakalla, mutta saatiin kasaan vain neljä.
Välipalalautasina toimii Barbapapa ja Maisa lautaset. Tykkään näistä, vaikka värikkäitä ovatkin. Hillitty värimaailma muiden toiveiden lisäksi, on osoittautunut mahdottomaksi vaatimukseksi.
En millään haluaisi astiakaappini montaa eri muotoa ja kokoa, joita ei saa mitenkään pinottua. Lastenastiat ovat oikea astiakaapin haaste. Lasten myötä keittiökaappien tarve triplaantuu. Kaapit täyttyvät mm. pilttipurkeista ja nokkamukikokeiluista, huh.


Mistä teidän pikkuiset syö?


Raksalla oli pohjan tarkastus ja seuraavana ohjelmassa on anturoiden valu.

Kommentit

Anis sanoi…
Ihania varsinkin nuo Maisat. Nuo päiväkodin mukit on ihan huippuja, työntekijänä on kokemusta:).
Meillä on aika vähän erikseen lapsille lautasia. Reilu 1 vuotias syö parhaiten mummon maalaamista laakeista posliinilautasista, jotka pysyvät hyvin paikallaan ja joissa ruoka jähtyy hyvin. Hän syö pääasiassa myös oikeilla pikkulusikoilla ja ihan hyvin sujuu.
Vekarus sanoi…
Meillä on teema malliset muumiastiat käytössä kotona. Niitä käytetään aamupalalla. Muuten syödään, lapsetkin, 24h astioista. Huvilalle vietiin muut lasten astiastot, mutta nyt tuntuu siltä, että niistä voisi luopua kokonaan...
Anu sanoi…
Mulla on toi Pentikin vastaava lautanen kun teillä Muumit. En ollut huomannut että siihen jäisi vettä, mutten juuri koskaan pese sitä koneessa kun käytän sitä jopa sen 3 kertaa päivässä. Mutta nyt just illalla se oli koneessa eikä ollut reuna jäänyt märäksi. Voisko olla koneesta kiinni.

Ihania nuo Barbat ja Maisat!
Tuire sanoi…
Anis-Onpas kiva kun mummo on maalannut pienille lautasia!
Jäähtyminen on hyvä huomio. Meidän isompi jättää helposti kokonaan syömättä jos ruoka ei jäähdy riittävän nopeasti.

Vekarus-Hauska kuulla, kätevää jos yksi astiasto käy kaikille. Mä myös varjelen omaa astiastoani, koska sitä ei voi enää ostaa kaupasta.

Anu-Ehkäpä eri tiskikoneissa lautaset on eri asennossa tai jotain. Mä en jaksa tiskata käsin, eikä mun kuivat kädetkään kestä. Pentikin lautaset ovat kyllä kauniita.
Terhi sanoi…
Meillä on tuollainen samainen 'Lentävät Muumit' lautanen+muki ja samanmallinen 'Veikka' lautanen+muki. Lisäksi 4 kpl niitä toisen mallisia Muumi-lautasia, sellaisia matalampireunaisia (olisikohan ne just sellaisia Teema-mallisia). Välipalalautasina meillä on Muumit-astioita myös, samanlaisia kuin nuo Barbapapat, niihin kuuluu myös muoviset mukit/lasit. Esittelin ne jossain vaiheessa blogissani. Ruokailuvälineinä lapsilla samaisia Muumeja kuin teilläkin. Noita Hammarplastin mukeja meiltä löytyy niin'ikään :)
karoliina sanoi…
meidän perheen pikkuiset (krhöm, minä 17v äidin kulta :DD) syö yhä edelleen ''lasten astioista''.
onhan ne tosi hellyyttävän näkösiä, ittelläni on mm. mauri kunnaksen pikkuaterimet, arabian muumilautasia- ja mukeja (samantyylisiä kuin nuo ekan kuvan, taitaa olla 90luvulta jos niitä sillon on tehty, en nyt keskellä yötä viitti tarkistaa:D) omasta lapsuudesta. ja ihania peppi-mukeja myös... rakastan vaan kaikkea suloista ja toisaalta värikästä ja miniatyyristä! :D
Teija sanoi…
Meillä 4-vee syö jo pääsääntösesti samoilla astioilla ja välineilläkin. Mutta tuo eka muumisetti meiltäkin löytyy, ja ihan paras ehdottomasti! Oon tiskaillut lautasta käsin ihan vaan siksi, että sen saisi melkein joka aterialle.

Kivoja ja värikkäitä lastenastioita teillä.
Tuire sanoi…
Terhi- Aika samoilla välineillä mennään. Täytyypäs käydä kurkkaamassa vanha postaus.

karoliina- Mustakin lastenastiat on tosi sulkkiksia! Toivotaan, että pojatkin ovat sitä mieltä ja saamme käyttäää niitä kauan. Minun lapsuudenastioita on tallella myös ja pojat käyttävät niitä mummolassa.

Teija- Muumit on parhaita! :)
Mari sanoi…
Meidän pikkutytöt syö pääasiassa Muumikulhoista, Pentikin vastaavista kuin teillä nuo Muumit ja Barbapapa lautasia löytyy jokaiselle perheenjäsenelle omansa :). Greengaten melamiinilautasia on kahta eri kuosia myös, lähinnä välipalakäyttöön. Mukeina meillä on Ricen melamiinimukeja kahta eri kokoa, ihan parhaat niin laadun kuin käteen sopivuudenkin puolesta.

Ihania nää astiapostaukset :)
Tuire sanoi…
Hei Mari! Barbapapat ja greengatet ovat varmaan vähän eri muotoisia? Saako ne lautaset pinottua samaan pinoon?
Ricen mukit ovat varmasti ihanat, täytyypä laittaa harkintaan.
Mari sanoi…
Barbapapat ovat sentin verran pienempiä ja vähän korkeampi reunaisia, mutta menevät GG:n kanssa päällekkkäin kyllä.
Tuire sanoi…
Ok. Kiitos Mari!
Varmaan hankin niitä jossain vaiheessa. Kätevää kun ne eivät mene rikki.
Aivan ihania astioita! Johan tässä alkaa muksua tehdä mieli, en edes tiennyt että näin paljon kaikkea ihanaa löytyy lapsille, vaikka Muumeja ja Mauri Kunnas -astioita usein kaupoissa olen hipelöinytkin. Ja kauhistellut Arabian HLS-lastenastiastoja, miten rumat kuvat...
Tuire sanoi…
Kiitos Paula!
Kannatetaan muksut ja niiden astiat on kivoja! ;)