Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Indiedays inspiration day 2015


Aurinkoisena lauantaina kipusimme Helsingin ylle inspiroitumaan!



Fresitan valossa kylpevä tiski ja mansikkainen juoma 
sai meidät heti huipputuulelle.



Kristallin hohtoa-blogin  Criden kanssa saavuimme paikalle ensimmäisten joukossa.



Tänne samaiseen Maxineen tulimme jatkoille syksyn Indiedays Gaalasta.



Mansikkabrushettat olivat niin herkullisia. Ehkäpä kokeilen tehdä niitä kesällä.



Meillä oli hyvä herkkuhetki Countrysallyn kanssa. 
Kiitos kuvasta ja Instagram-neuvoista Sally!


Joka standillä toimittiinkin nyt Instagramissa. Onneksi olin jo vähän harjoitellut Instaa sain osallistuttua Asus phonepad ja Cupsolo-kilpailuihin.


Oma suosikki oli helppo valita. Caramel lattea juon kotonakin ja silloin tällöin kermavaahdolla ja kinuskikastikkeella.


Satu Tuomiston kanssa kahvihetkellä.


Illalla juhlittiin Blog Awars Gaalassa! 
Siitä lisää myöhemmin.

Instagramissa haparoin nimellä tuirekuulas.

Oikein iloista viikkoa kaikille!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

9-vuotissynttärit!


Hyvää syntymäpäivää poikani!


Viikonloppu kului synttärijuhlien. Ensin vietettiin kaverijuhlaa ja sitten kutsuttiin aikuisia kylään.


Tällä kertaa keksittiin merkitä syntymäpäiväpolku ilmapallotikuin.


Tarjoiluvaunuun laitettiin limut ja mehut lapsille helposti valittavaksi ja löydettäväksi.
 

9-vuotias halusi synttärikakukseen mutakakkua, kaupasta!
Hmm, hukkaan on tainnut mennä kaikki leipomiseni pojille ja poikien kanssa. 



Leivoin kuitenkin banoffeen lastenjuhliin ja perinteisen kermakakun aikuisten juhliin. Sentään sain luvan laittaa kynttilät leipomieni kakkujen päälle. 


Lapsille tarjoiltiin banoffeeta, mutakakkua, pikku pizzoja, vesimeloonia, vihreitä kuulia, suklaakeksejä, viinirypäleitä, sipsiä, popcornia, kirsikkatomaatteja ja irtokarkkeja.



Löysin Tigeristä jokaiselle oman pienen discopallon. Meillä välkkyi ja säkenöi ja niin discoilu alkoi.


 Sitten leikittiin piilosta. Pikkuveli piiloutui vanhaan arkkuun. Ja sinne halusivat kaikki vuorollaan piiloon. Parhaimmillaan kaksi kerrallaan.

  
Lopuksi kaikki 11 lasta juoksivat ulkona hippaa. Punaposkiset lapset kiittivät ja lähtivät. Oli niin hauskaa, että ehdimme avata lahjat vasta vieraiden lähdettyä!


  
Sitten leivottiin aikuisten juhliin. Äitini toi Tallinnan tuliaisina söpöjä sienikeksejä. Kauniit kukkasuklaat löytyivät joulukarkkihyllystä.




9 kynttilän puhaltamisessa onkin jo työtä. 
Olen jo aika iso tuumii sankari.


 Mitähän pikkuveli haaveilee vieraiden lähdettyä discopallojen tuikkeessa? 
 

Mummi, joka aina uskollisesti auttaa synttärijärjestelyissä, haaveilee, että juhliminen loppuisi kymmenenteen ikävuoteen. 

Siitä aloinkin pohtimaan. Loppuuko kaverijuhlat jossain vaiheessa vai järjestetäänkö juhlat aina? Mitä kokemuksia teillä on?


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Puutarhaviikonloppu



Aamulla heräsin aikaisin ja tarmokkaana. Kalenteri tyhjänä ja aurinko paistaa. Tänään tekisin rästiinjääneet kotityöt.


Viimeinkin pääsin taimitarhalle orvokkeja ostamaan. Myös bellikset ja krokukset olivat kauniita. Laitan ne myöhemmin kukkapenkkiin tuleviksi vuosiksi.


Huomasin toisen ruukun haljenneen. Laskin sen kestäneen kymmenen talvea ulkona pakkasessa. Toivottavasti löydän yhtä hyvän tilalle.




Naapurin tuomat pääsiäiskukat jaksavat kukkia. 
Ne koristavat etuovea naulakossa.


 Säilytän korissa myös puutarhahanskoja ja lapiota. Siitä ne löytyvät kätevästi kun aina tarpeen tullen.


Pyykkikone laulaa koko päivän talvivaatteita varastokuntoon.


Sieltä se kevät nousee. Korjaan talventörröttäjiä pois.


Ehdin nauttia auringosta Abirondack-tuolissani.


Ripaus kevättä myös sisätiloihin.
 
Oikein ihanaa kevätsunnuntaita kaikille!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäispullaa


Sain inspiraation leipoa pääsiäispullaa. Halusin kokeilla miten suklaamunat toimisivat pullassa.



Leivoin taikinasta pötköjä ja kääräisin niistä pieniä pesiä. Sokeikuoristen suklaamunien kuoret halkeilivat uunissa, mutta silti suklaa ei valunut ulos.


Suklaa paahtui uunissa erityisen herkullisen makuiseksi.  Löytäisinpä vähän isompia vastaavia suklaamunia. 



Minulle on tullut huono tapa herkutella olohuoneessa tarjotinpöydällä kun pojat ulkoilevat. Hups.

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!