Terassilaudat harmaaksi


Koko viikonloppu on pesty ja öljytty terasseja ja portaita, huh!

Ollaan asuttu jo neljä vuotta ja nyt olikin ehkä viimehetket pelastaa terassilaudoitukset.


Värin valinta tosi oli vaikeaa, mutta olen tulokseen tyytyväinen.
Käytimme Tikkurilan Valtti Puuöljyn sävyä Poro.


Onneksi kellaria suojaavat rimoitukset saatiin valmiiksi vuorotteluvapaani aikana. 


Puupinta tuntuu jalan alla taas ihana pehmeältä.


Minulta on kysytty, mitä yhdistän ruusujen kanssa. 
Tähän kukkapenkkiin laitoin jaloangervoa ja hopeahärkkiä.


Törmäkukka on sievä kaveri ruusuille.


Tämä ihanuus on kerrottu syysleimu Tiara.

Sain hankittua sen KodinKukista. 
Tuleeko teille jo puutarhurin perjantaipostia?
Sieltä tulee aina hauskoja vinkkejä ja hyvä mieli. Kurkkaa tästä.


Niin nopeaan hurahti ihanan leppoisa vuorotteluvapaavuosi.

En saanut paljoakaan aikaiseksi, mutta me ollaan levätty, harrastettu ja leivottu paljon. Parasta ovat olleet leppoisat aamut ennen koulun alkua, rauhaisat iltapäivät poikien kanssa ja oma aika illalla ilman nukkamaanmenostressiä.

Nyt menen valitsemaan työvaatteet huomiselle. 
Uusi työpaikka odottaa!
(P.S. Tietenkin kuopus on sairas, mutta onneksi äitini hoitaa.)

Hyvää työhön paluuta muillekin!
Tai hyviä vapaapäiviä, säät suosii!

Kommentit

Saila sanoi…
Kylläpä vuosi kuluu nopeaan, ihan juuri lähdit vasta vuorotteluvapaalle!
Hieno terassi tuli, väri on kaunis! Hurja homma tuollaisessa on, kun pinta-alaa riittää.
Ihanat ruusut ja muut kukkaset!
Tuire sanoi…
Saila-Kiitos, kiva, että näyttää kauniilta väriltä! Niin, siltä minustakin tuntuu. Taas heräillään aikaisin. Terassissa oli paljon työtä, mutta onneksi selkä voi nyt aamulla ihan hyvin. Illalla oli vähän huolissani. :) Ruusut ovat kauniita! Ja nyt fillarin selkään ja töihin. Mukavaa viikkoa!
Nainen Talossa sanoi…
Onnea työelämään taasen. Terassi näyttää hyvältä. Meilläkin on öljytty terasseja ja uusiakin rakennettu. Niissä on melkoinen työ kaikkineen. Ja joka vuosi saisi jonkinlaisen hoito-operaation niille tehdä.
Tuire sanoi…
Nainen Talossa-Kiitos! Olen ihan pökerryksissa ensimmäisestä päivästä, onneksi oli mukava päivä! Tosiaan, yllättävän kova työ noissa terasseissa. Lopputulos palkitsee! :) Hauskaa elokuun alkua!
Miia sanoi…
Onnea uuteen työhön!
Tuire sanoi…
Miia-Kiitos! Ensimmäinen päivä oli mukava, mutta kuuma. Mä jo toivon vähän viileämpiä ilmoja. Iloisia päiviä!
Micu sanoi…
Onnea töihin!
Aivan upealta näyttää <3
Anonyymi sanoi…
Ihana blogi, täällä on kiva käydä =)
Hyvää töihinpaluuta!!
T. Heini
Tuire sanoi…
Micu- Kiitos! Ihana kävellä uudistuneella verannalla helteillä. Töissä on ollut oikein mukavaa, mutta poika on yhä kipeä. Kauniita päiviä sinulle Micu!

Heini-Kiitos, oikein ihana kuulla! Onneksi töissä on kivaa ja olen päässyt vauhtiin, mutta iltaisin olen aivan poikki. Tästä se lähtee. :) Iloista elokuun alkua!
Riitta Sinikka sanoi…
♥onpa kaunis terassi ja vallan hurmaavat kukat! Oikein hyvää alkanutta elokuuta sinulle♥
Tuire sanoi…
Riitta Sinikka-Kiitos! Tulisipa sade niin kukat voisivat paremmin. Iloista elokuuta sinullekin!
Tuire sanoi…
Riitta Sinikka-Kiitos! Tulisipa sade niin kukat voisivat paremmin. Iloista elokuuta sinullekin!
Niina sanoi…
Ihanat kukkapenkit <3 <3 Ostitko taimia vai oletko kasvattanut siemenistä? Tarkoitan ihania kukkia ruusun seurassa :) Tsempit töihin !
Tuire sanoi…
Niina-Kiitos kaunis! Ostin taimia ja aika paljon tuolta KodinKukista. Ruusut ja perennat ovat niin ihania!
Anonyymi sanoi…
Asking questions are actually pleasant thing if you are not
understanding something fully, except this piece of writing presents nice understanding
yet.

my webpage - commercial building