Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista uutta vuotta!


Olemme valmistelleet uuden vuoden juhlia.
Kutsuimme naapureita vuorostamme meille juhlimaan.

 Pojat ovat odottaneet juhlia kovasti ja toivoivat kumpainenkin discopalloa joulupukilta.


Minä halusin tarjoiluvaunun.
Se on niin... Siitä tulee todella juhlava olo. 
Ja välillä pitää juhlia!


Joulupukki oli löytänyt kauniin jääkulhon. Kiitos ystäväin, toivottavasti päästään testaamaan sitä yhdessä!

Olohuoneeseen tuotiin suuri kello. Koristelin kellon tähtinauhalla. Siitä on hyvä ottaa lähtölaskenta uudelle vuodelle.


Uuden vuoden aattona puen välkettä myös ylleni. 
Löysin paljettihameen syksyllä Gina Tricotista.


Askartelin kakun koristeeksi vuosiluvun.
Huomenna leivon kakun ja pikkusuolaista.


Tervetuloa uusi vuosi 2014!

Oikein onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kotimme on nyt Country Living-lehdessä


Kotimme on nyt englantilaisessa Country Living-lehdessä.
Aika jännää, lehti on ikisuosikkini!


Tekstiä oli mielenkiintoista lukea.
Talon väriksi mainittiin frosty pink. Minusta se oli aivan hurmaavasti sanottu. Tästä lähtien puhun itsekin talosta huurteisen vaaleanpunaisena.


Kauniit kuvat ovat Krista Keltasen ottamat.

Aika hassua, että tammikuun numero on täynnä joulua. 
Tätä lehteä saa nyt Suomessa kaupoista.


Olen touhunnut koko päivän, siivoten ja maalaispateeta valmistaen. Lisäksi olen paistanut suklaisia marenkipohjia. Ajattelin tehdä vähän tämäntyyppisen kakun.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kuusimetsällä


Odotettu päivä on koittanut.
Saimme lähteä kuusen hakuun tuttujen metsään.


Meillä kävi tuuri. Myrsku oli kaatanut komeita kuusia ja niin löysimme ihanan tuuhean ja tukevan latvakuusen joulukuuseksemme.


Lapset valitsivat kukin oman pikkukuusen tai oksan ja suunnittelivat minne sen laittaisivat.




Vain vanhin tyytyy hetken hassutteluun.




Kuuset pakataan pakettiautoon. Sekin on pojista jännää.


Kädet ovat pihkaiset ja vatsaa jo kurnii.
Uuniperunat ovat kypsyneet kun tulemme metsästä.


Siinä on meidän joulukuusi.
Oikea vanhanajan latvakuusi käpyineen!

P.S. Meillä on uusi tiskikone, huh! Pahin joulustressi on jo takana ja  tästä jouluun asti on kivaa hössötystä. Tai näin ainakin toivon. :)

Onko teillä jo joulu valmiina?

torstai 19. joulukuuta 2013

Kotimme Bolig Drom-lehdessä


Tulin huikkaamaan, että kotimme on nyt ihanan norjalaisen sisustuslehden joulunumerossa!


Artikkelissa oli suuria kuvia ja kymmenen sivua.
Harmi, että lehteä ei voi ostaa Suomesta.


Krista Keltasen kuvaamat ja Hanniksen kirjaamat joulutunnelmamme ilmestyivät viime vuonna Talo & Koti 12/2012 lehdessä. 




Sydämellinen kiitos vielä Mrs. S:lle! Hän oli Norjassa asuvana huomannut artikkelin ja pyynnöstäni lähetti minulle lehden. Olen niin iloinen, että sain nähdä kauniin lehtijutun kodistamme. 



Minun pitäisi olla pakkaamassa joululahjoja.
Meille tuli lisää hässäkkää kun pienempi pyllähti tiskikoneen luukun päälle ja tiskikone hajosi.

Minulla on niin paljon tekemistä, että taidan mennä nukkumaan.
Kauniita unia!


lauantai 14. joulukuuta 2013

Uudet verhot


Tässä ovat yläaulan uudet verhot.

Kylläpä yläaulasta tulikin paljon kotoisampi verhojen ansiosta. Kun tieto Suuren Talo Extran lehtikuvauksista tuli päätinkin ryhtyä heti toimeen. Tarvikkeet löytyi kotoa, koska olohuoneen verhokangasta ja pidikkeitä oli jäänyt yli. Tuli siis aika samanlaiset, mikä on ihan kiva asia.

Toinen ikkuna on portaikon päällä huiman korkealla. Urakka oli hankala ja vähän pelottava, mutta nyt se on tehty.


Joulu hiipii meille verkkaiseen, mutta varmasti. Pienet valot ovat koristeista tärkeimmät. 


Jääkukat ikkunoissa ovat suloisia. Huonekuusi on kasvanut meillä kohta kolmisen vuotta. Se viihtyy koilisikkunalla hyvin.


Tulimme juuri joulumyyjäisistä ja pian lähden viettämään alueen naisten pikkujouluja.

Hyvää kolmatta adventtia!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Luottokorvakorut


Oi ihanaa, olen vihdoin löytänyt luottokorvakorut!

Juuri sellaiset, jotka tuntuvat niin hyviltä, että voi nukkua korvikset korvassa. Minä olen niin laiska, etten jaksa joka päivä laittaa koruja korvaan ja ottaa pois.


Tyyliltään korvakorut sopivat oikeastaan kaikkiin vaatteisiin. Rannekoru minulla on ollut jo vuosia. Se on helppo pitää ja on pysynyt kauniina menossa mukana.  


Korut ovat Magnetix Wellness-merkkisiä. Niillä on kahden vuoden takuu.

Ihania koruja on vaikka kuinka paljon. Haaveilen auringosta ja lämmöstä ja halusin meritähti nilkkakorun. 


Näissä koruissa on juju. Koruissa on magneetti ihoa vasten. Moni on saanut magneetista apua.  


P.S. Kuningatar Silviakin käyttää magneettikoruja. :)


Ystäväni aina kertoo kuinka kiva on myydä tuotteita, josta tulee niin paljon hyvää palautetta.


Magnetix-korut ovat joululahjavinkkini teille itsellenne, ystävälle, miehelle tai lapselle. 

Minulla on vielä melkein kaikki lahjat hankkimatta, vaikka olen vuorotteluvapaalla. Oi nyt täytyy alkaa laatia listaa!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Me herkuttelemme Suomi-nameilla, Suomi-pipareilla, taatelikakulla ja katselemme juhlia Tampereelta. 
Oikein näyttäviä asuja, yksiolkaimisia ja sinistä on paljon.


Iloista itsenäisyyspäivän iltaa!

torstai 5. joulukuuta 2013

By Pia´s mekkoarvonnan voitti...


Suurkiitokset vielä kaikille arvontaan osallistuneille!

Kommenttiboksiin tuli huikeat 300 viestiä ja muutama vielä sähköpostiinkin. Kommenttejanne oli huisin hauska lukea, niistä sai hyviä vinkkejä ja oikean pikkujoulufiiliksen!

By Pia´s Donna-mekon voitti Marielisa!


Onnea!
Asukokonaisuustesi kuullostaa ihanalta! 
Oikein hauskoja hetkiä sinulle Donna-mekossa!

Laitatko minulle meiliin yhteystietosi niin toimitan ne Pialle. 



Odotan jo kovasti joulua!
Meidän vuoden pipariuutuus on tässä.


Ostin kaulittavaa sokerimassa. Otin samalla muotilla kuin tein piparin palan ja liimasin sen tomusokerikuorrutteella paistetun piparin päälle. Pipariin tulee kauniisti reunukset, koska pipari hieman kohoaa uunissa.


Tämä sokerimassa maistuu valkosuklaalle ja on ihmeen hyvää! Pojat huolehtivat, että saavat niitä varmasti yhtä monta. :) 

Huomenna leivotaan Suomen muotoisia pipareita ja katsellaan näkyykö juhlissa lyhyitä hameita.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Charlottenburgin linnan joulumarkkinoilla Berliinissä


Vietimme ensimmäisen adventin 
Berliinissä joulumarkkinoilla käyden.



Lähdin poikien kanssa tapaamaan ystäväperhettämme, 
joka muutti keväällä Berliiniin.


Täällä Berliinissä jokaisella kojulla on oma markkinamuki, jossa on vuosiluku. Mukin palauttamalla saa 3€ pantin takaisin tai puhtaan mukin kotiin vietäväksi. 

Pienempi piti Kinderpunchista, isompi valitsi kaakaota ja minä maistoin gluhweiniä.




Charlottenburgin joulumarkkinat olivat aivan hurmaavat.


Myös koko Berliini oli hyvin runsaasti ja kauniisti jouluvalaistu. 


Tulimme tänään väsyneinä ja onnellisina kotiin.
Oli ihana nähdä poikien jälleennäkemisen riemu ja jutella hyvän ystävän kanssa myöhään yöhön. 

Kolmessä päivässä ehdimme paljon kivaa. Toivottavasti ehdin blogatakin siitä kaikesta.

Iloista joulunodotusta kaikille!
Terveisiä Berliiniin!