Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäispöydän jälkiruoka



Tein jälkiruoaksi pääsiäisaterialle panna cottaa. 

Se ei ollut vaikeaa ensikertalaisellekaan. Nyt se on hyytynyt yön yli ja maistuu tosi makealle. Ehkä ei olisi kannattanut laittaa valkosuklaata joukkoon. 

Kieputin kaksi Malacon Snöre nauhaa kolmen sormen ympäri. Kääntelin pesät sulassa suklaassa. Suklaata kului ainakin 300g. Asettelin Leafin suklaaraemunat pesän päälle. Sain tehtyä 12 pientä pesää.

Maustoin panna cottaa aidolla Bourbon vaniljatangolla. Herkullisia vaniljan siemeniä näkyy pohjalla.

Makeaa ja iloista pääsiäistä!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskukkasia





Laitoin pääsiäistä eteisen pikkukaapin päälle ja olohuoneen sivupöydälle. Kukkaset ovat suloisia munankuorissa.

Tänään koristellaan pajunkissat. 
Huomenna palmusunnuntaina on pikkunoidilla hauska virvontapäivä!

Pidän peukkuja, että noidat löytävät teidänkin ovelle tuoretta ja tervettä vuotta toivottamaan. 
Valoisia päiviä!


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Palmun katveessa kotona


Sain Tukholman tuliaisina palmuvimman.
Olen jo pitkään haaveillut palmusta, mutta olin ymmärtänyt sen vaativan viileää talvetuslämpötilaa. Lounastaessani palmun alla totesin, että hyvin palmut näyttivät viihtyvän huonelämmössäkin.

Kotiin tuli mainos pikku taatelista ja se oli saatava. Taateli saa viettää kesät ulkona verannalla ja talvehtia olohuoneessa. 









Palmu saa minut niin hyvälle tuulelle. En aio huomata metrisiä kinoksia ja lumipyryjä. Palmun siimeksessä on lämmin tunnelma. 
Ihana palmu!
  
Pojatkin innostuivat palmusta niin, 
että se oli saanut koristeita aamulla.

Valoisia päiviä!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Terveisiä Tukholmasta!


Kävimme taas Tukholmassa. Tällä kertaa laivalla. Tukholmassa oli vintage huutokauppojen näytöt Bukowskilla ja Stockholms Aucktionsverketillä. Monenlaista ihanuutta oli aseteltu kauniisti  esille.

Sturegallerian palmut tekivät minuun vaikutuksen ja halusin ehdottomasti lounastaa palmujen alla. Sturegalleriasta löytyi myös kattava glitterikokoelma. Mikä valinnan vaikeus, lopulta otin kultaa ja pinkkiä. Saapa nähdä millaiset kynnet osaan niillä tehdä.

Ostin ensimmäisen Odd Molly paitani. Tykkään kovasti!


 Laivalla syötiin hyvin ja tanssittiin.
Ihana lomanen!

Nyt hoidan kipeää kuopusta hammassäryssä. Melkoinen pudotus arkeen, mutta meneepähän yhdellä poissaololla töistä.

Iloisia päiviä!






lauantai 9. maaliskuuta 2013

me & i-blogitapahtuma


Eilen saimme viettää oikein hauskan naistenpäivän illan me & i:n kanssa. Bistro Dylanissa oli tunnelmallista, saimme heti tervetuliaisiksi kuohuvaa, pöydissä odotti me & i-lahjapussukat, kukkaset oli paketoitu lahjoiksi, salaatit ja jälkiruoat olivat herkullisia.

Saimme kuin saimmekin nähdä kevään uutuudet!
Tilasinkin itselleni uutuustuotteita. Saimme siis tehdä ostoksia ja aleprosentilla. Kevään uutuudet paljastetaan keskiviikkona eli silloin kannattaa mennä me & i sivuille kurkkaamaan uusia ihanuuksia. 

Oli mukava tavata lukijoita ja kävikin kivasti, että päästiin kaikki samaan pöytään. Terkkuja teille!

Rekit vetivät kaikkia puoleensa, sain ihan rauhassa hakea jälkiruoan. Tuulihattuja syötyäni kokeilin skinny jeansejä. Voi miten mukavat ne olivat päällä, pehmeät ja joustavat. 

Oikean puoleisessa kuvassa skinny jeansit.
Edit. Siis vaaleat skinny jeansit vasemman puoleisessa kuvassa. Pahoittelut sekaannuksesta. Tuli kiire laivaan. :)

Laitoin blogi-iltaan päälleni softest fleece jacketin syksyn mallistosta.

Tässä me bloggaajat:
ja minä.

Oli tosi hauska ilta ja naurua piisasi. 
Nyt vain odottelen uutuuksia kotiin. :)

Kiitos ihanasti järjestystä illasta me & i!
Kiitos kaikille osallistujille, lukijoille ja bloggaajille!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Peuralakanat


Eskaripoika sai uudet peuralakanat. Pikkuvelikin olisi halunnut samanlaiset. Ehkäpä pitäisi hakea hänellekin, kun äitikin näistä niin kovin tykkää. Prisman hinta oli huokea ja materiaalina kammattu perkaalipuuvilla.

Jos tänäkin viikonloppuna sataa lunta, 
haluan vetää peiton korviin.
Toivottavasti ei tule lumimyrskyä, koska viikonlopuksi on kivoja suunnitelmia. Alkaen naistenpäivän me & i-blogi-illasta.
Lokoisia lepohetkiä tulevalle viikonlopulle!
Hyvää naistenpäivää!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Arvontojen voittajat


me & i-kanvashousuarvonnassa onnetar suosi Elisaa, joka kirjoitti näin:
Anonyymi Anonyymi sanoi...
Hei Tuire! Jos onni suosii, ruskeat kokoa 98/104cm. terv. Elisa :)


me & i-blogitapahtumassa saan tavata: 

Kaisan
Johanna A:n
Eevan


Onnea voittajille!
Kaikki voittajat laittakaapa minulle meiliä niin saan toimitettua teille tarkempaa tietoa. 

Viikonloppuina on ollut auringon hellimiä kuulaita talvipäiviä!
Viikko sitten kävimme lampaantaljan kanssa Kaivopuistossa picnicillä. Tänään taas on tehty lumitöitä niin, että selkää kolottaa.

Kepeitä talvipäiviä! 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

me & i-blogi-ilta

Naistenpäivänä me & i järjestää blogi-illan viidelle bloggaajalle ja muutamalle lukijalle!

Illan aikana on me & i-mallisto nähtävillä ja ostettavissa, kuplivaa ja herkullista iltapalaa tarjolla ja hyvää seuraa. Vähän jännittää mahdammeko nähdä kevään uutuuksia  ennakkoon? 

Mukana myös blogit:


Viime vuonna sain viettää ihanan illan me & i-parissa Helsinki Day spassa(kuvat alla, kurkkaa myös vanha postaus tästä). Varmasti tämänkin ilta tulee olemaan hauska. 


Muut bloggaajat ehtivätkin jo kutsua lukijoitansa mukaan. Moni harmitteli myöhästyneensä, joten päätin arpoa ne neljä paikkaa tilaisuuten. Eli jos olet innostunut ja pääset naistenpäivänä 8.3 perjantaina klo. 17.00 Helsingin Arabian rannan bistro Dylaniin niin osallistupa arvontaan. :)
Olisi mukava tavata ihan kasvokkain.

Tämäkin arvonta päättyy sunnuntaina. 
Vielä ehtii mukaan kanvashousuarvontaankin.

Toivotan hyvää arpaonnea ja iloista viikonloppua!