Vaatehuone


 Oi ihanaa, nyt pukeutumistila on melkein valmis!

Pienestä 3,5 neliön vaatehuoneesta tuli toimiva pukeutumistila suuren peilin, Elfa-systeemin ja aarrehyllyn ansiosta.


Ehdin jo muutamana päivänä lähteä uudesta vaatehuoneesta töihin. Aamut helpottuivat huomattavasti kun viereet kömpineet pienet eivät herää vaatteiden penkomiseen, nyt kun oven saa kiinni ja vaatteet saa etsiä rauhassa ja valossa. 

Eikä tarvitse kiistellä siitä, syödäänkö aamupala kotona, katsellaanko telkkaria, leikitäänkö, eikä paijailla aamukiireessä, jne, jne. Nämä kuvat siis parin viikon takaa, nyt vaatteet roikkuvat jo paikoillaan.

Tykkään tästä ilmavuudesta!

Seinään kiinnitettiin kantokisko, josta 4 riippukiskoa roikkuvat. Halusin korkokenkätelineet! Vaikka mulla ei edes ole tarpeeksi korkkareita niihin. :) Pari ulosvedettävää koria ja tilauksessa on tulossa korien päälle vielä korihyllyä. 

Osasia voi siirrellä ja lisätä loputtomasti tarpeen mukaan. 
Aika kätsää ja pölyt saa imuroitua helposti pois.

Istuin vaatehuoneessa mittanauhan kanssa ja tutkin kuvastoa pitkään. Sitten raapustin suunnitelmani esitteeseen.

Ihana suuri peili on Ikean Songe. Huiviteline ja Smådal hylly
(,joita meille on kertynyt jo viisi!)ovat myös Ikeasta.
Tukholman antiikkimessuilta löysin jopa hattutelineen, jota olin jonkun aikaa haeskellut. :)


Harmi, etten nyt leikkaushaavan kanssa jaksa leikkiä pukeutumisleikkiä. Onneksi jokainen päivä on edellistä parempi. 

Saapa nähdä mikä päivä jaksan sovittaa jotain keväistä ylle. :)

Kommentit

tiina sanoi…
Moikka Tuire, siis oikeesti... onko tuo lattialla oleva peili Ikeasta?
Ihana, tahtoo myös. ;)
Tää pukeutumishuone on ihan huippu, jokanaisen unelma. ♥
Tuire sanoi…
Moi Tiina! Eikö olekin ihan unelma peili! Suuri, kaarilinjainen, fasettihiottu ja kauniin himmeän hopean värinen. Meidän Ikeassa tätä peiliä ei ole esillä, mutta hyllystä löytyy.
Kiitos! Pukeutumishuone on arjen ilo ja helpotus. :)
Lovviisa sanoi…
Siis ihanan ylellistä ja kätevää :)
Sirutuuli sanoi…
Aivan ihana pukeutumishuone! Rupesin jo miettimään meidän vaatehuonetta uusiksi :)
Tuire sanoi…
Lovviisa-Kiitos! Aamut ovat nyt helpompia ja mukavampia. :)

Sirutuuli- Kiitos! Siitä vaan suunnittelemaan. Meidän vaatehuone oli niin ankea vielä kuukausi sitten, että ihan hämmästyttää. :)
Hanna sanoi…
Aivan ihana ja käytännöllinen tila. Jokanaisen unelma ;)
Tuire sanoi…
Hanna-Kiitos! Pieni pala unelmaa. :)
TiaNina sanoi…
Ihana! Tästä saa motivaatiota omien vaatehuoneiden siivoamiseen ... kunhan vielä valoisuus lisääntyy niin alkaa vaatehuoneet pöllytä :)
Vahvistumista ja voimistumista Tuirelle!
Tia
Tuire sanoi…
Kiitos Tia! Ihanaa tämä valon lisääntyminen. Vaatehuoneet pöllyämään vaan. :)
Satu sanoi…
Ihana pukeutumishuone! Tuolta lähtee aamu ihan varmasti hyvillä fiiliksellä käyntiin. Tuo peili on upea!
HoO sanoi…
Oi, oi, oi, oi, oi!!! Ihana! Itsekin haaveilen omasta pukeutumistilasta. (Ehkä vielä jonain päivänä...) Samaa Ikean peiliä olen katsellut itsekin - kunpa niitä olisi vielä sitten 'jonain päivänä' myynnissä ;)

Niin kaunista! Varmasti mukava lähteä töihin noin kivan vaatehuoneen kautta <3
Upea! Pakko myöntää, että olen jopa pikkiriikkisen kateellinen. Menetimme vaatehuoneen viime muutossa - se oli kyllä sinun tilaasi pienempi. On todella hyvä idea käyttää seinään kiinnitettäviä Elfoja, koska lattialla seisovan koritelineen alta on todella vaikea imuroida. Vaatehuoneesi on myös ihanan valoisa. Meillä vaatehuoneen ongelmaksi muodostui se, että lattia täyttyi kaikesta ylimääräisestä, melkein pois heitettävästä tavarasta sekä niistä, jotka olivat liian isoja komeroihin laitettavaksi (kuten peritty puinen leivinlauta!). Älä anna saman tapahtua sinulle.
M sanoi…
Onpas kiva!
Mun pitäis kans ottaa projektiksi kahden vaatehuoneen/komeron järkeistäminen. Tää oli inspiroiva postaus, kiitos!
Ihanaa viikonloppua koko porukalle!
Tuire sanoi…
Satu-Kiitos! Aamufiilikset paranivat kyllä huomattavasti ja töihin on helpompi ehtiä. :) Peili on mustakin just ihana.

HoO-Kiitos! On tosi kiva kun kaikki on helposti saatavilla aamulla. Toivotaan, että peilejä on saatavilla sitten kun lähdet hakemaan omaasi. :)

Terhi-Kiitos! Oletko ihan varma, tämä vaatehuone on aika pieni. Peili tekee ihmeitä tässä tilassa. :) Meillä on sellainen valttikortti kuin kellari, joka säilöö kaiken oudon kaman. Sielläpä vasta sekasorto on, saapa nähdä milloin kellarin säilytys saadaan kuntoon.

M-Kiitos! Kiva kuulla, että inspiroiduit. Iloiset viikonloput teidän poppoolle myös!
AnnaO sanoi…
Kaunis pukeutumishuone♥
Pikaista paranemista sinulle!
Anne sanoi…
Oi,onpa pieneen tilaan saatu kaunis ja toimiva kokonaisuus. Ja komea on peili. Kyllä kelpaa!
Kammari sanoi…
Ompas hieno tila oikea joka naisen unelma...ja tuo peili on kyllä kertakaikkisen kaunis :)

Onnea Uudelle ja Jaksuja toipumiseen!
Tuire sanoi…
Kiitos kauniista kommenteista AnnaO, Anne ja Kammari!
Maria sanoi…
Aivan mahtava pukeutumishuone! Tuollaisen kun saisi omaan kotiin!
Tuire sanoi…
Kiitos Maria! Vaatehuone on niin pieni, ettei se vie paljoa tilaa. :)
Hannis sanoi…
Ai tosi kiva, olet saanut vaatehuoneen laitettua :-) Hienon ja toimivan näköistä jälkeä! Meillä muuten sama homma menossa, kun tota alakerran khh:ta nyt pistetään vähitellen kuntoon. Siinähän samalla meidän vaatehuonekin ja hieman on tullut sen kanssa myös harmaita hiuksia. Nimittäin ihme kohtiin vedetty lopulta mm. ilmastointia - eikä niin pitänyt siis olla. mutta nyt ei auta kuin elää tämän mukaan.
Hannis sanoi…
P.S: Täällä toinen, joka "joutuu" hakemaan tuon peilin. Sais vaan ehjänä perille!
selma sanoi…
Siis mäkin haluan tollaisen tilan!!! Ihana!
Tuire sanoi…
Hannis-Kiitos! Mä olen kuullut niin monelta ton, että tässä sitten piti olla tämä ja tämä, mutta nyt tässä meneekin putkea. Se hyvä puoli näissä valmistaloissa, ettei tule ylläreitä.

Kivoja kodinhoito ja vaatehuonesuunnitteluhetkiä teille! Eiköhän peili pääse ehjänä perille, ainakin sitten kun lumikokkareet sulavat. :)

selma-Kiitos! Sulle samanlainen tilaukseen. :)
Anonyymi sanoi…
Hei Tuire,

Piti jo aikaisempaan postaukseen ehtiä toivottelemaan pikaista paranemista. Täällä on kans ollut mies polvileikkaustoipilaana eli täysin passattavissa yli kaksi viikkoa...Pukeutumishuoneesi vaikuttaa tosi toimivalta ja erityisesti viihtyisältä. Upea peili sopii tilaan kuin nakutettu.

-Villa Vaahtokarkki
Tuire sanoi…
Kiitos Villa Vaahtokarkki! Paranemisia myös miehellesi ja toivottavasti saatte apuja. Sulla on aika paljon hommaa siellä. Mä puolestani olen nauttinut joutilaisuudesta ensi kertaa vuosiin. Vaatehuone on ihana. Teidän pukeutumistilat ovat kyllä tosi hienot!
AnnaRiikka sanoi…
Hitsin pimpulat! Kiitti pukeutumishuoneideoista! Mulla on ikuisuushaaveena ollut juuri tuollainen kepeä ja sopivasti naisellinen pukeutumishuone ja tänne sen nyt teen, ehdottomasti kun tilaakin on riittämiin.

Täytyypä laittaa mietintämyssy päähän ja näyttää ukkokullalle nämä kuvat illalla.
Tuire sanoi…
AnnaRiikka-Kiitos ja hauskaa, että inspiroiduit!

Ihania ja lennokkaita suunnitteluhetkiä! Olisi hauska nähdä kuvia valmiista kun pääset sinne asti. :)
Villa sanoi…
Ihana <3
Oma projekti talon remontoinnin kanssa vielä odottaa alkamistaan.. mutta haaveita ja suunnitelmia on jo alkanut hahmottumaan muiden projektien kautta.
Tuire sanoi…
Kiitos Villa! Suunnitteluaika on kivaa. Toteutuskin on sitten helpompaa kun on haaveillut lopputuloksen hyvin. :)
tiina sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.