Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

lauantai 24. syyskuuta 2011

Valoa halliin

Löysin vihdoin sopivat valaisimet halliin. Hallissa on paljon tilaa, mutta montaakaan huonekalua sinne ei voi sijoittaa. Siksi on kiva, että valaisimissa on hieman näyttävyyttä. Massiven valaisimet olivat myös sopivan hintaiset 57€ K-raudasta. Kun niitä piti ostaa kolmin kappalein, ei hintakaan saanut olla kovin korkea.


Hallin kauniita uusia valoja pitää päällä ilokseen, mutta ne ovat liian kirkkaat ja häikäisevät olohuoneen sohvalla istujia. Eteiskomeron penkomiseen tarvitaan kuitenkin valoa, eli pakko saada himmentimet juuri halliin.

Halusin umpiportaan osittain siksi, että niihin saa ihanat numerotarrat. Kivaa kun voi tukea poikien matikan oppimista näin kauniisti. :) Numerotarrat Pennistä ja Lillistä, kurkkaa tästä.

Syyskuinen aamu näyttää sarastavan kuulaana.
Iloa viikonloppuunne!


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kukki nyt

Syksyn viimeisiä kukkijoita meidän puutarhassa. 
Syyssyrikkä on aivan ihana ja perhoset ja mehiläiset lentelevät siinä. 
Ostin kaksi syyssyrikkäpensasta viime syksyn alesta ja ne talvehtivat molemmat hyvin. Lumimarja on kaunis pensas valkoisine marjoineen pitkälle talveen.
Kaunis katkero ja maksaruohoja.
Asteri on kärsinyt sateista, mutta kukkii pakkasiin asti.
Ritausmaruusu kukkii vielä suloisin nuokkuvin kukin.
Siemenestä kasvatin pikku tsinniaa ja valkoista samettiruusua. Karpaattien kello leviää kulovalkean lailla. Keskelle ilmestyi jokin punertava rikkakasvi? 
Califonian tuliunikko on kesän suosikkini. Se on kukkinut alkukesästä asti ja kasvaa kauniina kukkivina mättäinä. Siemenestä sekin. 
Aloitin kukkapenkin reunustamista betonikivin. Aaltoileva muovi on mennyt murskaksi ruohonleikkurista, mutta saa jäädä estämään juurien leviämistä kivien taakse. Nyt ruohon saa leikattua siististi metrin matkalta, enää 50 metriä kiveämistä jäljellä. :) Harmi, etten ottanut kuvaa kun laventelit kukkivat upeasti. Tämä Hidcote-laventeli talvehti myös hyvin.

Sateet väistyköön.
Kuulaita syyspäiviä!

torstai 1. syyskuuta 2011

me & i ja ceciliablankens


Uuden meadi-malliston äitien vaatteet hurmasivat minut aivan täysin! Valitsin ihanuuksista cecilia blankensin chic and comfy dressin. Tykkään ihan hirveästi. Minulla on sellainen olo, että voisin astella mekossa ihan mihin tilaisuuteen vaan ja olla aina oikein puettu. :) Mekko on ihana päällä!

Ostin mekon kokoa isompana kuin vaatteeni yleensä, koska pelkäsin pienemmän kiristävän peffasta. :) Nyt kun olen pitänyt mekkoa päivän se on mukautunut vartalolleni ja olisi varmaankin pitänyt ottaa se oma tavallinen koko. Henkarissa mekko ei näytä miltään. Löysin mekkoon sopivan vyön H&M:ltä.

Kynnet ovat kerrankin ihan kaikki pitkiä. Pakkasen kuivaamat kynnet rapsahtavat niin helposti rikki. Haluan ruusunmarjan punaista kynsilakkaa seuraavaksi. Auringon polttamat hiukset ovat näin syksyllä ihan kaksiväriset.
Jännitin syksyn meandi-malliston saapumista. Kestävät kanvashousut oli hankintalistalla ja voi miten kivan väriset ne tänä syksynä ovatkaan! Passaavat juuri hyvin pieneksi jääneiden kanvashousujen kaveriksi, jotka pikkuveli peri. Ihastuin raikkaaseen pöllöpaitaan, joka käy hyvin housujen kanssa yhteen. Poika on tyytyväinen asuun myös. Jopa niin, että paitaa pitää rullata käsien ympärille kun se on niin pehmeä. Murr; sanoo Äiti.

Olen käynyt jo kaksilla me & I-kutsuilla, kolmansille en päässyt ja neljännet jouduttiin perumaan. Että täälläpäin muutama muukin on ihastunut näihin vaatteisiin. :) Tykkään meadin vaatteissa iloisen lapsekkuuden lisäksi siitä, että uusia ja vanhoja mallistoja voi mainiosti yhdistää.
Uusi lempivaate. :)


P.S. Sorry kun kuvista tuli jostain syystä aika epäselviä.