Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

perjantai 25. helmikuuta 2011

Arvonta blogisynttäreiden kunniaksi

Blogini täytti vuoden. Vuosi on kulunut siitä kun otin ensimmäiset valokuvat uutta blogiani ajatellen. Oli juuri tälläisiä hohtavia paksuja hankia ja matalalla loistavan auringon kirkkaat säteet lävistävät koko kodin.

Blogi on ollut suuri ilo. Kuinka hauskaa hörsöttää omista tärkeistä jutuista samanhenkisten kanssa.

Vuodessa on täällä on käyty 145 600 kertaa ja lukijoita on kertynyt 222. Aivan ihanaa! Kiitokset teille kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille! 
Olisi mukava kuulla keitä Kuulaassa ja kepeässä käy. Kertoisitko jotain itsestäsi. Postausideoitakin otetaan vastaan. Jätä kommentti niin olet mukana arvonnassa. 
Tänään on myös nimipäiväni ja sen kunniaksi kaikki kaimat saavat kaksi lipuketta. :) Palkintona kaunis aakkosnauha. Arvonta osallistumisaika loppuu laskiassunnuntaina 6.3.


Minulla on tänään tiedossa naisten ilta ystävän kotona. Puin Zaran valkoisen neulemekon ylleni ekaa kertaa. Oli tarkoitus laittaa teille kuva, mutta sen sijaan lopetan syömisen. :)


Iloista viikonloppua!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Etupihan suunnitelmia

Olen piirrellyt etupihaa. Talomme on rinteessä niin, että tielle kulku on alempana ja kaarretta tai rakennettavia portaita pääsee ylös ulko-ovelle. Etuovi on koiliseen.
Istutuslaatikko keskellä tulee matalahkon muurin sisään rinteeseen. Kaarteisiin muotoihin onkin vaikea löytää muurikiviä. Kuvan antiikkimuuri on kiva, mutta mitenköhän se taipuu kaarteeksi. Kaarre on kuutisen metriä halkaisijaltaan. Piha varmaankin asfaltoidaan suurimmaksi osaksi. Autotallin eteen tulisi puoliympyrä kiveystä ja asfaltti reunustettaisiin kivetyksellä. Kulkuliuska kivetään myös.
Kuvat Lujabetoni ja Lakanbetoni. 

Alanaapurin kanssa olemme jutelleet jasmikeaidasta. Ylänaapurin kanssa ajattelimme marjaomenapensasaitaa. Aidanne tielle olisi sekoitus, valkoista hanhikkia, lumimarjaa ja norjanangervoa. Näitä kaikkia pensaita yhdistää valkeat kukat.

Marjaomenapensas, jasmike ja hanhikki.


Keittiön ikkunan eteen tulisi suuri omenapuu vai pitäisikö sittenkin vaaleanpunainen koristepuu?
Rusokirsikka.

Etupihalle suunnittelin paljon vaaleaa kukkaa, särkynyttä sydäntä, unelmatädykettä, syyshortensiaa, ruusua ja kartiohavuja. Kaarteeseen unelmoin pionikujannetta, joka olisi oikein värikäs.


Koreantörmäkukka ja siperiankärsämö. Kuvat Plantagenin.
Kiiltoleimu ja harmaa kurjenpolvi.
Kuva BHG:n sivuilta.
Etupihalla olisi muodollista tyyliä kaarre ja kaarteen reunaa kiertäisi samat kasvit. Ehkä kevätkaihonkukat ja pionit. Joku muotoon leikattava matala pensasaitakin olisi aika unelma, mutta olisiko se liikaa työtä?

Varsinaistaa muotopuutarhaa on suunniteltu puutarhan puolelle verannan eteen.

Tontin alareunalla talo on korkea, joten sinne haluaisin suuria puita, ajattelin vaahteraa ja serbiankuusta. Tontti on pitkä ja kapea. Toivottavasti puut mahtuvat siihen. Mietin kovasti myös asfaltin ja alanaapurin välistä kohtaa, nupukiveystä vai nurmikkoa vai? Piha ei ole kovin pimeä, talon seinän valaisimet ja katuvalot valaisevat. Pitäisikö silti laittaa pihavaloja?
Saa kommentoida ja esittää parannusehdotuksia, kiitos jo etukäteen!

Iloisia kukkaunelmia!
Kevät puutarhamessut on 7-10.4.2011 Helsingissä.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Ruokarauhaa

Jokapäiväinen ruokailun päätös. Pienempi on pöydässä jo ennen ruokaa ja isompaa saa kalastella pöytään kaikin keinoin. Pienempi on yleensä jo syönyt ennen kuin isompi edes aloittaa. Näin pienempi sitten viihdyttää itseään täydellä masulla.
Pitäisi varmaan olla suuri lukollinen kupu, jonne ruoan saisi kattaa ja avata lukon vasta kun kaikki istuvat pöydässä. Vaan tuskin sekään auttaisi. Isommalla on niin paljon kerrottavaa koneista ja pissahätä, että tulos olisi kuitenkin sama.
Teen usein ritarien ruokaa. 
Laitan kannelliseen lasipataan esikypsytettyjä ohraryynejä tai tummaa riisiä (noin 2,5dl ja vettä noin 1,5dl). Ohrapedille lanttua, porkkanaa, kukka- tai parsakaalia ja purjoa. Päälle laitan kanankoipia (tai vaihtoehtoisesti kananfileitä ja ruokakermaa, joilloin veden voi jättää pois). Koivissa on sopivasti rasvaa ja silloin ei kermaa tarvita. Ruoka uuniin pitkäksi aikaa 200 asteeseen ja ulkoilemaan.
Olen päässyt kankaan suunnittelukurssille! Olen siitä niin innoissani, mutta myös vähän stressissä. Olen aina puhissut, ettei ole saatavilla kivoja kankaita, mutta on takki melko tyhjä millaisen kankaan tekisi. Sitä paitsi kivoja kankaita on tullut markkinoille. Ötökkäkangasta olen nyt aloittanut. Toivotaan, että se onnistuu hyvin.


Hohtavia helmikuun hankia!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Liian kiva sauna

Valkea sauna on nyt näin kiva, että siellä pitää leikkiä laivamatkaa. Tarkemmin sanottuna sauna hytti, jossa on ylä- ja alasänky. En tykkää tästä, koska kiukaan vaarat unohtuu helposti, jos saunasta tulee leikkipaikka. Pojat kuitenkin voitti tämän erän. 

Erä 2. Huomasin saunan kaiteessa vihreitä jälkiä. Siihen oli paukutettu puupallolla laivadiskon tahtia. Keräsin voimani ja voitin. Saunassa ei leikitä enää. 
Pikkuinen oksensi sinä aamuna kun meille oli tulossa 15 aikuista ystävää kylään. Heistä suurin osa oli järjestänyt hoitajat omille lapsilleen. Puhelimet kuumana pähkäiltiin mitä tehdä. Ilta kuitenkin vietettiin saunoen ja ne kenellä oli tuiki tärkeät menot viikolla jäivät pois. Poikakin parani samantein.
Torkkupeitto ja laukut ovat tuliaisia Mummin synttäriristeilyltä Tallinnaan. Pyrähdimme maissa ja ehdin löytöillä Novaluxissa. Tiedättekö sen ihanan sekatavara halpiskaupan? Torkkupeitto 19€ ja laukut 1,5€.
Kiitos osallistumisesta saunakyselyyn! Ääniä tuli 280. Yllätten 47% ottaisi valkean saunan itselleenkin. Seuraavat 39% piti valkeasta saunasta ja vain 12% prosentin mielestä valkoinen väri ei sovi saunaan. 

Olette ehkä huomanneet, että talokaapeli on täällä! Ja elisa viihde, jee! Ihanaa kun pääsen vierailemaan blogeissa. Nyt on isot kuvat, bannerille täytyy vielä keksiä jotain. :)




maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivää!

Me menemme lapsuuden ystävälleni kylään ystävänpäivänä. Hänellä on aika samanikäiset pojat, joten kaikille on ihan oma ystävä. Leikitään me yhdessäkin, ehkäpä lauletaan joku ystävän laululeikki päivän kunniaksi. :)  
Sitten jakelemme ystäville tämmöisiä sydäntikkari-kortteja. 
Otimme viime viikolla kuvat kädenojennuksista. Ja askartelimme niihin Muumi-tikkarit kiinni.
Oikein sydämellistä ystävänpäivää kaikille ihanille ystäville täällä blogi-maailmassa ja muualla!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Potkukelkkaillen

Minusta potkukelkkailu on ihanaa!
Pienenä menin aina kouluun potkukelkalla. Asuimme mäen päällä, enkä käyttänyt tietä vaan rallasin kelkalla jyrkän kinttupolun alas. Se oli huipputapa aloittaa päivä!
Tänä talvena on ollut lunta niin paljon, etteivät kai ole ehtineet hiekoittaa niin paljon. Me olemme nauttineet potkukelkkailusta.
Eilen potkuttelimme talviriehaan. Päiväkodilla oli mm. paloauto, makkaraa, pallonheittoa, laulua ja lumimaalausta. Oli kaunista, mutta hurjan kylmä. Isompi valitti rapisevasta pillimehusta ja pienempi heitti pillin pois. Pilli oli vissiin tukkeutunut jäästä.  Onneksi oli paljon päällä ja päivä oli kiva.
Pienempi pääsi lämpöpussiin, jonka viritin sack´n and seatillä kelkkaan kiinni. Hyvin toimi, näin teen jatkossakin.

Lopettakaa hiekoitus! Lumi ei ole liukasta ja liukkaalla on potkukelkka paras. Säälin rollaattorimummoja ja (itseänikin)lastenvaunuilla, aika mahdotonta on päästä aurojen rajojen yli. Busseihin vaan enemmän tilaa, että kelkat ja vaunut mahtuvat kyytiin!

torstai 10. helmikuuta 2011

Verhopulma

Haluan suuriin ikkunoihin sellaiset höpsäykset verhoiksi. Kepeää kattuunia kenties.
Hankin jo tämmöiset tapit Anja Pesolan mallistosta, joiden päälle verhohömpsäykset heitetään.
Huomaatte varmaan, että ovi on matalampi kuin ikkuna. Ensin ajattelin, että koitan hämätä silmää ja laittaa verhot samalle korkeudelle. 
Sitten tuli ajatus korostaa tuota eroa. Jospa laittaisinkin oven päälle hyllyn, jonne jotain kaunista. Siis peittääkö vai korostaako?
Kuva Anna Örnbergin kirjasta Sisusta valkoista maalaistunnelmaa.


P.S Olohuone kaipaisi jotain piristysväriä, mutta en tahdo keksiä minkä värikaverin kelpuuttaisi. Maria-Theresia-kruunukin on väärällä paikalle ja siirtynee joskus suurten ikkunoiden väliin, mutta yksi pulma kerrallaan. :)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Valkea sauna

Saunasta tuli valkea.
(Tulivalkea puuttuu, tämä toimii sähköllä, hihi.)
Lasiseinäinen sauna on vähän kuin yhtä tilaa pesuhuoneen kanssa. Siksi halusin korostaa yhtenäisyyden tuntua valkaisemalla saunan seinät. 
Sauna sudittiin Supi saunavahalla valkeaksi.  
Saunan ja kylpyhuoneen katot käsitellään, kun ensin kerätään voimia.
Hylly sai vaalean harmaan värin. Kulmahylly kotiutui samassa kuormassa rokokoosohvan kanssa.
Valkeassa saunassa on erilainen tunnelma. Tykkään hurjasti.
Tein huvikseni kyselyn. Hauska nähdä mitä tykkäätte valkeasta saunasta. :)

torstai 3. helmikuuta 2011

Vaippakakkua rullaillen

Ystävä sai eilen vauvan, kolmannen poikansa. Tänään pääsin katsomaan päivän vanhaa pienokaista. Valtavan suloinen! Onnea koko perheelle!
Niinpä aamulla tempaisimme vaippakakkutalkoot pystyyn. Neljäveeni ei ole juuri kädentaidoista piitannut, mutta yllätti nyt vaippakakuntekijän pätevyydellään.
Vaippa rullataan näin nopeasti!
Hieman kermavaahtoa päälle. Ennen laitoin kermavaahtoa joka kerrokseen, mutta nyt vain päälle. Olen kyllästynyt pomppaaviin liivinsuojiin ja tulevaisuudessa taidan luopua koko kermavaahdosta. :)
Päivä pääsi vaihtumaan kun sudin saunaa ja pari saunajakkaraa ja pienen hyllyn. Yksi seinä saunassa on jo valkoinen. Hups!