Ei riitä, että elää!
Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!
H.C.Andersen

lauantai 25. syyskuuta 2010

Raksan aikataulut

Talotilaus allekirjoitettiin joulukuun puolessavälissä 2009.
Rakennuslupa jätettiin 27.12.2009.
Rakennuslupa saatiin 4.3.2010.

19.4. lumet olivat juuri sulaneet ja tontti raivattu.
29.4 tontilta räjäytettiin  143 kuutiota kalliota.
12.5. anturat on valettu.
Kellari kohoaa.

10.6.1020 kellari ja 16 pilaria ovat valmiina.
Tilaelementit nostettiin paikoilleen 21.6 


Silloin talossa näytti tältä.
Valmis talo luovutettiin 19.7.2010.
Sitten odottelimme putkimiehen loman loppumista ja tarkastuksia.

Nyt näyttää tältä. Saimme puutarhankin jo alkuun.

Talo on K-raudan Avainkoti, nykyään omatalo Easy 169.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Rokokoosohvan sisuksissa


Tänään tartuin härkää sarvista ja aloin purkaa sohvaaani. Aloitin irrottamalla tämmöisiä nupinauloja.

Plyysin alla oli pehmeä kerros, ehkä villaa. En tiedä kuuluuko sen näyttää näin roskaiselta vai onko se likaantunut? Ötököitä en siitä erottanut.

Vaalea kangas suojasi kiehkuraista luonnonmateriaalia. Mitähän se mahtaa olla?

Kiehkuraisen alla säkkikangas, jonka sisällä meriheinää. Nämä kerrokset ovat oikein siistin näköisiä. Joku on paikannut reunaa sinisellä kankaalla.

Enempää en vielä tohtinut purkaa. Huomenna menen kirjastoon lukemaan aiheesta. Jos osaatte auttaa minua niin otan ilolla tiedon vastaan. :)

En usko, että meriheinä olisi ikuista, täytyyhän sen jauhautua tomuksi ajan saatossa ja levitä ilmaan. 

Myyjä arvioi sohvan 1950-lukulaiseksi jurvalaisen käsityön näytteeksi. Sivusta näkeekin kuinka se on spreymaalattu. Kunpa saisimme aarteemme pian käyttöön.

Raksa-aikataulut seuraavaksi, lupaan.


P.S. Otin minäkin sanavahvistukset pois käytöstä, joten kommentointi on entistä helpompaa ja ilahdun niistä kovasti. :)

tiistai 21. syyskuuta 2010

Iltavillit olohuoneen ilta-auringossa

Ikean Ektorp-sohvat ovat kotiutuneet meille. Pohdin pitkään kahden- ja kolmenistuttavien välillä. Valitsin pienemmät ja ratkaisu tuntuu oikealta. Jalkalamppu mahtuu seinän ja sohvan väliin tunnelmaa luomaan. 

Valkoinen sohva likaantuu vielä herkemmin kuin ajattelin, mutta ei haittaa päälliset saa koneeseen, eivätkä uudetkaan paljoa maksa.


Pöytä on Mummini perintöä. Uudehko tyylihuonekalu, jonka maalasin. Tv:kin meillä pönöttää olkkarissa. Pikkuisilla on turvallinen olo katsella telkkaria ja nähdä äiti keittiössä häärimässä. Putkitöllö on aivan loistava, sitä voi lupsuttaa ja läpytellä ja sen pintaa kulkee autot. :) Tason ostin Jyskistä 85€.

Tulevaisuudessa litteä telkkari voisi mennä tuonne harmaaseen kaappiin tai siirtyä yläkerran peuhuun.


Meillä meno aina kiihtyy iltaa kohden. Mitä väsyneemmät pojat sen kovempi meno. Onneksi telkkari välillä rauhoittaa ennen iltatoimia.

Seuraavaksi raksan aikataulut.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

SyysMatin Markkinoilla


SyysMatin Markkinoilla on herätetty vanha markkinaperinne henkiin.



Espoon tuomiokirkon miljöön karttaa tutkitaan nelivuotiaan tomeruudella.


Markkinoilla oli eläimiä, kauniita kojuja kojuja, työnäytöksiä, herkullista syötävää, paloauto ja pomppulinna.




Kauniita tauluja ja koruja.


Nämä markkinat on järjestetty huolellisesti ja lämmöllä. Tuotto menee kirkon ulkomaan avulle.


Vielä sunnuntaina klo.11.30-16.

torstai 16. syyskuuta 2010

Sisään ja ulos


Tein mielestäni mahtavan löydön, tämän rokokoosohvan! 

Tiistaina se kannettin meidän keittiöön. Se oli aivan täydellinen, niin kaunis. Juuri oikean kokoinen ja niin matala, ettei peitä ikkunaa, eikä estä poikia avaamasta ikkunaa ja huutelemasta leikkiinkutsuja kavereille naapuriin.

Isompi huokaisi ihastuksissaan, että tähän mahtuu kaikki mun kaverit. Iltapalalla kiehnättiin kaikki yhdessä sohvalla jätskiä syöden.

Eilen  lasten mentyä nukkumaan aloin imuroida sohvaa tarkemmin. Irrotin sivupehmut ja löysin mitä lie kuolleita toukkia, ehkä turkiskuoriaisia. Ajattelin, että myrkyllä siitä päästään. Sitten näin pienen elävän ja siihen loppui kärsivällisyyteni. Sohva kannettiin ulos siltä seisomalta.

Paljastui myös toinen ongelma. Jouset ovat painuneet pohjakankaan läpi ja sieltä varisee meriheinätomua tai jotain.

Voi kurjuus! Taidan repiä sohvasta kaiken pehmeän. Saatan korvata jouset vanerilevyllä? Siis hirveä urakka edessä, mahtaakohan taitoni riittää? Ja aikani? En ole moista ennen tehnyt ja otan mielelläni neuvoja vastaan.

Kävimme pienemmän kanssa ostamassa sohvaan tukevaa pellavaa. Samalla pyörähdimme Piirongissa Aleksanterinkadulla. Ostin pöytäliinan ja hurmaavan pitsisen hyönteisverkon oveen. 


Ja ihmettelimme Senaatintorin karhuja.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Tyllillä tyyliä


Sain Jane Cassinin & Ann Brownfieldin kauniin kirjan joululahjaksi vuonna 2002. Siitä asti on ollut mielessä tämäntyyppinen lamppu. Vauhtia sain blogista Marie Elisabeth´s rum, jossa oli tehty varjostin tyllihameesta. Kurkkaa tästä.

Viime talvena löysin hauskan jalkalampun Fida-kirppikseltä. Ja nyt se odottaa uutta varjostinta. Tyllit on hankittu. Ikeasta sai ihanan pehmeää tylliä verhoina. En raaskinut uhrata omaa tyllihamettani. :)

 Kirjassa lamppu on verhoiltu Edwardian organzalla ja silkillä. Kuullostaa viehkeältä. Mahtaakohan sellaista Suomen kokoisesta maasta saada? Täytyy käydä tarkistamassa Villisilkistä joku kerta.

Tämmöinen kampauspöytä saisi mielellään tulla meille myös. :)


Toivottavasti rakentamisesta kiinnostuneet lukijat eivät ole vielä kyllästyneet juttuihini. Laitan pian meidän raksan aikataulut ja päätapahtumat. :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tunnustusta


Olen saanut tunnustukset Sanna-Pauliinalta Nostalgiaa ja patinaa-blogista ja Mirvalta Päärynäpuun alla-blogista. Kiitos kovasti! 

En ole aiemmin lähettänyt tunnustuksia eteenpäin ja vaikeaa se on nytkin. On niin paljon niin ihania blogeja. Lähetän tunnustuksen tällä kertaa niille blogeille, joita aloin ensimmäiseksi seurata noin vuosi sitten.



Nämä blogit imaisivat minut blogistaniaan. :) Nanna kirjoittaa niin nasevasti, että naurattaa ja Hannis kuvaa taidolla monenlaista kiinnostavaa.

Nostalgiaa ja patinaa

Sanna-Pauliina tekee uskomattomia löytöjä, tuunaa ja sommittelee niitä kauniiksi aarteiksi. Sait tämän bumerangina takaisin. :)

Marie Elisabeth´s rum

Sinkkisanko

Näistä blogeista henkii harmonia, arjen kauneus ja hyvä tahto.


Kaikki viisi blogia päivittyvät usein, mikä lisää minun mielenkiintoa kovasti.


Ne kolme asiaa, joista pidän:
1. Leikkivien lasten iloisista äänistä.
2. Uudesta talosta enemmän kuin uskalsin toivoa.
3. Nautin vuodenajoista. On ihanaa kun sesonki vaihtuu ja puuhat sen mukana. Tänäänkin oli kuulas alkusyksyn päivä ja vaahteroissa on jo hieman punaista.


Lempikuvassani pojat leikkivät aamutuimaan yhteistuumin rannalla rauhallisissa tunnelmissa Suomen suvessa.

torstai 9. syyskuuta 2010

Sisustusidoli


Uusimmassa Lantlivissä oli lempparisisustajani Katja Carnett. Tämä on kolmas artikkeli, jonka olen nähnyt hänen upeasta kodistaan.


Tässä on kuvia vuoden 2005 Kodin kuvalehden artikkelista.


Lantlivissä Katja kertoi vinkkinsä vintagelöytöhin. Suunnilleen näin: 


Matkusta Ranskaan, siellä on parhaat antiikkikirppismarkkinat. Markkinoita on joka pyhä vuoden ympäri. Matkusta autolla ja nuku autossa. Osin säästäksesi rahaa ja siksi, että markkinat alkavat aikaisin. Monesti jo viideltä aamulla.


Arvatkaa minkä kuumeen nuo vinkit minussa nostattivat. Voin jo kuvitella herääväni autossa jäsenet jumissa, hieraisevani silmiäni  ja näkeväni kaikki antiikkiunelmat edessäni. Pakko päästä joskus.


Mitähän siitä seuraisi? Matkustaisiko meidänkin olkkariin itseäni korkeampi Madonna? Vai syrjäyttäisikö aito vanha tämän Plantagenin jättiuurnan?


Aika nätti tämä Plantagen versiokin, vai mitä? Mallihan ei ole muuttunut moneen sataan vuoteen. Tämä tulee sen muotopuutarhan katseenvangitsijaksi.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Halli


Kotiin  tulessa astutaan valoisaan eteiseen. Kutsun sitä perinteisesti halliksi. 


Se on niin suurikin, että ostin siihen ensin aivan onnettoman pienen maton. Matto olisi voinut vieläkin isompi.

Sympaattinen pikkukaappi löytyi Fiskarsin antiikkimessuilta, Antik-Annan osastolta. Matto Ikeasta. Tulit on ostettu kasvihuoneilmiöstä 150:llä markalla kpl.


Poikaset sinkoavat ulos aina tilaisuuden tullen. Oviin ruuvattiinkin säpet heti ensimmäisenä. Tässä pienempi.


Näkeekö äiti nyt varmasti kun minä karkaan.


Näin sitä mennään.


Ja kyllä meilläkin on sorakasoja etupihan puolella. :)